Suruun syöminen on henkilökohtainen asia. Suru voi viedä kaiken ruokahalun tai se voi myös laukaista mässäilyn. Studio55.fi-lukijat kertovat ruokailukokemuksistaan surun osuessa kohdalle.
Moni Studio55.fi-lukijoista on sitä mieltä, että suruun syöminen ei lisää, vaan nimenomaan vähentää ruokahalua. Näillä linjoilla on myös nimimerkki Pihlaja.
– Yleensä suru vie ruokahalun, eikä mikään maistu. Ei edes makea, tuumaa Pihlaja.
Nimimerkki Siirakki kertoo, ettei halua lisätä surua lihomalla. Pera ei syö lohturuokaa, koska ei halua antaa ruoalle valtaa.
– Surun kohdatessa ruoka ei tosiaankaan maita. Alakuloisessa mielentilassa saattaa joku makupala helpottaa, kertoo Yksinäinen.
Nimimerkki Syöpön mukaan surua ei tarvitse ruokkia.
– Ei suru tarvitse ravintoa. Suru on lähinnä henkistä, Syöppö tuumaa.
Suruun syömisellä voi olla laajat vaikutukset
Jos ruoka ei maistu surullisena, voi sillä olla vakavia seurauksia.
– Jäin 44-vuotiaana leskeksi. Se koski niin paljon, että ruoka ei mennyt alas. Tulos oli se, että laihduin 16 kiloa, kertoo Särkynyt sydän.
Myös nimimerkillä Nainen 60v on samanlaisia kokemuksia.
– Suru vie ruokahalun, enkä saa ruokaa alas. Laihdun silloin nopeasti, hän kertoo.
Osasta tulee syöppöjä onnellisena
Työn tuoma stressi, yleinen makeanhimo sekä erilaiset elämäntapahtumat ovat aiheuttaneet surusyömistä muun muassa Kaalikorvalle. Nimimerkki Pilalle menin kertoo syövänsä hellyydenkaipuuseen, yksinäisyyteen, ikävään ja ahdistukseen.
– Iloinen mieli panee syömään ja juomaan hyvää viiniä, tuumaa puolestaan nimimerkki En.
– Iloon olen syönyt. Jos menee hyvin, ruokakin maittaa paremmin, kertoo n32.
Nimimerkki Pipsasin kohdalla herkuttelu oli vain väliaikaista.
– Elämän hallinta oli jonkin aikaa hakusessa vallitsevan tilanteen takia. Kaikki makea oli aivan ihanaa, mutta ei kauan.
Ruoka voi joskus olla ainoa lohtu
Osa lukijoista on sitä mieltä, että suruun syöminen voi olla elämässä ainoa ilon pisara.
– Työttömyys ja sen mukanaan tuoma köyhyys koettelevat. Syöminen on ollut ainoa lohtu, kertoo Ex-yrittäjä.
Yksinäisyys oli syy, miksi nimimerkki Paukoski retkahti syömään. Suruun syömiseen ei aina sisälly pelkkä herkuttelu.
– Yksinäisyyteen olen syönyt, ja myös alkoholin käyttö on lisääntynyt. En pidä makeasta, suolaisesta sitäkin enemmän, kertoo Surusilmä.
– En syönyt, päinvastoin ruokahalut menivät todellisissa suruissa. Juonut olen kyllä, mutta sitä en suosittele, toteaa Kulkuri.
Terveet keinot suruun
Terveydestä ja hyvistä ruokailutottumuksista kannattaa pitää huolta jo silloin, kun kaikki on hyvin.
– Söin aikanaan loppuun palamisen vuoksi. Masentuneena en jaksanut ajatella terveyttäni. Onneksi olen jo vuosia ollut kunnossa, enkä tervehtymisen jälkeen ole syönyt suruuni, kertoo lll.
Anni-Johanna syö, vaikka ruoka ei maistuisikaan.
– Surussani ei mikään ruoka maistu miltään. Silloin auttavat muutama lusikallinen kylmää tonnikalaa ja pavut myös purkista, neuvoo Anni-Johanna.
Myös Kvittenillä on ohjeita terveeseen suremiseen.
– Surukokemukseni eivät ole vaatineet purkautumista syömisen kautta. Hiljentyminen, pohdiskelu ja toisaalta myös ehdottomasti liikunta ovat auttaneet, kertoo Kvitteni.
– Tärkeintä on 3–4 tunnin ruokailuväli ja etukäteen suunnittelu siitä mitä syö päivisin, neuvoo Hieman keventynyt.
Kuvat: Colourbox.com