Suurperheen äiti kiteyttää arjen hyvät ja huonot hetket: "Erittäin haastavaa"

Vaikka lapsiperheen arki voikin toisinaan olla rankkaa, äiti muistuttaa, että se kaikki on sen arvoista. 

Kolmen lapsen äiti julkaisi Facebookin Love What Matters -sivustolla kauniin tekstin, jossa hän kannustaa ihmisiä nauttimaan elämästä, vaikka arki tuntuisikin rankalta.

Vanhemmuus merkitsee kolmevuotiaan pojan ja pienten kaksosten äidille ennen kaikkea selviytymistä ja vahinkojen minimoimista. Äiti toteaa, että hänen elämänsä kotiäitinä on nyt rankempaa kuin koskaan ennen.

– Rakastan olla heidän kanssaan kotona, mutta se ei tarkoita sitä, etteikö se olisi erittäin haastavaa ajoittain, mutta en ole koko elämäni aikana työskennellyt näin kovaa, mutta tunnen myös kiitollisuutta.

Lapset ovat tehneet äidistä entistäkin vahvemman

Äiti kertoo kohdanneensa vanhemmuudessa useita haastavia hetkiä. Niitä, jolloin kaikki lapset lähtevät puistossa juoksemaan eri suuntiin. Tai niitä, jolloin hän yrittää estää heitä hyppimästä tuoleilta ravintolassa.

– Sen jälkeen, kun kaksoset ovat kärsineet koliikista, refluksista ja heillä on ollut vaikeuksia pitää maitoa mahassaan, ei ole ollut yhtään hiljaista hetkeä, äiti lisää.

–  Mutta lupaan sinulle, se on sen arvoista. Jos tulet elämään vain kerran, miksi et kokisi sen kaikkein maagisimpia hetkiä?

Äiti kertoo kaksosten yhteyden kuuluvan näiden maagisten asioiden joukkoon. Jo syntymästään asti lapset ovat tehneet kaiken yhdessä; itkeneet, nauraneet ja kasvaneet rinta rinnan. Myös rakkaus, jota heidän isoveljensä tuntee kaksosia kohtaan, on äidin mukaan ihmeellistä katseltavaa, ja hän toivookin, että heidän välinen siteensä kestäisi pitkälle tulevaisuuteen.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

– Tiesin olevani vahva äiti, mutta en tiennyt minun tulevan entistä vahvemmaksi huolehtiessani näistä kolmesta lapsesta, äiti toteaa.

Menetys on opettanut äidille kiitollisuutta. Äidin isän kuolema pian kaksosten syntymän jälkeen on saanut äidin pohtimaan elämän ja kuoleman kiertokulkua. Vaikka isä menehtyi syöpään, samaan aikaan uusi elämä saapui maailmaan. Äiti näkee nyt isänsä piirteet ja olemuksen pojassaan.

Kauniin tekstin lisäksi äiti jakoi kuvan kaoottisesta, mutta niin ihanasta arjestaan. Hän toivoo sen avulla ihmisten ymmärtävän jotain tärkeää elämästä.

– Tämä kuva muistuttaa minua nauttimaan siitä kaikesta. Elämä on aivan erityistä ja olen todella kiitollinen, että olen saanut nämä lapset.

Lähde: Facebook

***


Lue myös:

    Uusimmat