MTV Sport selvitti tänäkin vuonna urheilijoiden, urheiluvaikuttajien, valmentajien ja entisten urheilijoiden tulot verovuodelta 2014.
Vuoden 2014 palkkakuningas urheilijoiden kategoriassa on Jokerien Juhamatti Aaltonen. Keväällä 2014 mestaruuden Oulun Kärpissä voittanut Aaltonen siirtyi viime syksynä Jokereihin ja tienasi yhteensä ansiotuloina 445 270 euroa. Lisäksi pääomatuloja miehelle kertyi 22 683 euroa. Veroja Aaltonen maksoi tuloistaan 239 408 euroa, mutta sai vielä lisäksi 6 536 euron mätkyt.
Myös valmennuspuolella jääkiekko vei tulokuninkuuden. Leijonia ja Jokereita vuonna 2014 luotsannut Erkka Westerlund tienasi huikeat 338 436 euroa. Kärpät mestariksi luotsannut Lauri Marjamäki nautti 234 675 euron tuloista.
Urheiluvaikuttajista suurimmat tulot olivat FC Lahden puheenjohtaja Mika Halttusella. Huikeat tulot eivät tosin tulleet FC Lahden kassasta, vaan Haltonista, jonka hallituksen puheenjohtajana Halttunen toimii. Halttusen ansiotulot olivat 261 757 euroa ja pääomatulot 896 897 euroa. Yhteistuloissa miljoona meni komeasti rikki tulojen yltäessä 1 158 654 euroon.
Aktiiviuransa lopettaneiden kategoriassa Matti Nykänen oli ansiotuloissa ykkönen 191 252 euron tuloillaan. Ex-rallikuski Juha Kankkunen tienasi 179 619 euroa. Kankkusen tilille kertyi myös 31 075 euroa pääomatuloja, joten yhteistuloissa hän ohitti Nykäsen.