Suosittu Ex-Onnelliset-sarja palaa – tätä on luvassa kolmannella kaudella!
Odotettu 3. tuotantokausi suositusta Ex-Onnelliset-sarjasta nähdään C More -suoratoistopalvelussa torstaista 7.5. alkaen.
Suosittu Ex-Onnelliset-sarja saa jatkoa! C More -alkuperäissarja Ex-Onnellisten 3. kaudella Erotalot-taloyhtiön asukkaiden keskuudessa tuskaillaan eri suuntiin laajenevan perheen kanssa. Kun erosta on jo jonkin aikaa ja exillä alkaa olla uusia kumppaneita, pohditaan mihin vedetään perheen rajat. Kun kaikki olisi kuitenkin otettava huomioon, ristiriitaiset tarpeet ja haaveet väkisinkin törmäävät.
Laura (Miia Nuutila), Kalle (Mikko Nousiainen) ja Oona (Ria Kataja) ovat eläneet siirtymävaihetta eron ja uuden elämän välillä. Yhdelle siirtymävaihe tarjoaa vapautta ja toista se ahdistaa, ja siitä, milloin on oikea hetki piirtää uudet perheen rajat, on jokaisella osapuolella erilainen näkemys. Perheet laajentuvat myös edeltävien sukupolvien suuntaan, kuten Antin (Jarkko Pajunen) ja Reijan (Anna-Leena Sipilä) kerroksessa, kun Antti päättää urheasti ottaa dementoituneen äitinsä kattonsa alle.
Rakkauden rajoja pohtivat myös teini-ikäistynyt Viivi (Elsa Mämmelä) sekä uusi asukas, pappina työskentelevä Henriikka (Pamela Tola), joka muuttaa erotaloon lastensa ja ex-miehensä Mikan (Kris Gummerus) kanssa. Mika ei hyväksy sitä, ettei enää tiedä entisen puolisonsa elämästä ja rikkoo rankasti rajoja, Henriikan käydessä omia tunteitaan läpi.
Hannan (Karoliina Blackburn) ja Paavon (Eero Ritala) perheessä on myös omanlaistaan rajanvetoa, kun Aapo (Halti Toppinen) saa uuden avustajan Sebastianista (Kristo Salminen). On opittava luottamaan vieraaseen ja altistuttava ulkopuoliselle katseelle. Arton (Pertti Sveholm) ja Suviannan (Essi Hellén) perheyksikössä puolestaan pohditaan millaista rakkautta tarvitaan avioliittoon: miksi mennään naimisiin ja onko toisesta luopuminen joskus suurempi rakkaudenteko kuin toisen kanssa eläminen.
Kolmannen kauden käsikirjoitustiimiä vetää Johanna Vuoksenmaa ja ohjauksesta vastaa Jojo Erholtz.
Ex-Onnelliset C Moressa 7. toukokuuta alkaen!
Juttua korjattu 7.4. kello 15:00: Jojo Erholtzin nimi korjattu.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää