Suomi-satelliitilta huikeita kuvia - tutki maapalloa ilmaisella sovelluksella

Yhdysvaltalainen teknologian moniosaajayhtiö Raytheon on kehittänyt ilmaisen sovelluksen, jonka avulla käyttäjät pystyvät tarkastelemaan maapalloa säätieteilijöiden tavoin.

Palvelun tarjoamat satelliittikuvat on otettu Raytheonin kehittämällä kameralla, joka lentää yhdysvaltalaisen Suomi NPP -sääsatelliitin kyydissä.

Suomi NPP -satelliitti laukaistiin avaruuteen vuonna 2011. Satelliitti on saanut tutulta kuulostavan nimensä amerikansuomalaisen säätieteilijän Verner E. Suomen mukaan.

Uuden VIIRS View Spinning Marble -tietokoneohjelman avulla käyttäjä voi katsella satelliitin kuvaamia näkymiä monin eri tavoin.

Tarjolla on auringonvalossa otettujen kuvien lisäksi maapallosta yöaikaan otettuja kuvia sekä kuvia, joissa näkyy merten klorofyllitiivistymiä.

Raytheon kertoo, että näkyvän valon kuvissa näkyy selvästi pilvimuodostelmat. Suomi NPP -satelliitti kiertää maapallon ympäri noin 14 kertaa päivässä ja käytännössä se kykenee antamaan uuden näkymän koko maapallon pinnasta kerran vuorokaudessa. Sovelluksessa näkyvä kuvamateriaali on kerätty vuonna 2012 syyspäiväntasauksen aikaan.

Yökuvien ottamiseen on käytetty erittäin herkkää tekniikkaa, joka kykenee huomaamaan jopa sata kertaa himmeämpiä kohteita kuin aiemmat avaruusinstrumentit. Tarkkojen yökuvien avulla tutkijat voivat tutkia vaikkapa sähkökatkosten laajuutta. 

Merten klorofylliä pystytään havaitsemaan sen heijastaman ja imemän auringonvaloa tarkastelemalla. Tiedon avulla tutkijat pystyvät tarkkailemaan meriympäristön toimintaa. Sovelluksessa esitetty klorofyllikartta on koostettu kevään 2012 tiedoista.

Käyttäjä pystyy pyöritteleemään ja zoomaamaan sovelluksen näyttämää kuvaa maapallosta hiiren avulla. Lisäksi käyttäjä pystyy tekemään kuvamateriaalin avulla lukuisia erilaisia yhdistelmiä säätämällä eri kuvakategorioiden näkyvyyttä sovelluksen alareunassa olevien säätimien avulla.

Lopputuloksena on huikeita ja tarkkoja näkymiä maapallosta.

Plussaa tulee siitä, että sovellusta on erittäin helppo ja miellyttävä käyttää.

VIIRS View -sovelluksen voi ladata ilmaiseksi täältä. Sovellus on tällä hetkellä saatavilla PC- ja Mac -käyttäjille. Raytheonin mukaan mobiilisovellus on myös tulossa pian. 

Lue myös:

    Uusimmat