Suomi mukaan EU-maiden merkittävimpään yhteiseen kyberturvallisuushankkeeseen – rahoitusta 30 miljoonalla eurolla vuodessa

Suomi ottaa vuonna 2024 kansallisesti käyttöönsä eurooppalaisen Galileo-satelliittipaikannusjärjestelmän viranomaispalvelun. Tämän PRS-palvelun käyttöönotto on merkittävin yhteinen EU-maiden kyberturvallisuushanke, liikenne- ja viestintäministeriö kertoo tiedotteessaan.

Palvelu on tulossa esimerkiksi poliisin, Tullin, Puolustusvoimien ja yrityspuolelta muun muassa teleyritysten, pankkien, liikenteen ja logistiikka-alan käyttöön. Suomen kyberturvallisuuden ja huoltovarmuuden arvioidaan paranevan merkittävästi.

Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta linjasi PRS-palvelun käyttöönotosta tiistaina. Palvelun tarvitseman järjestelmän rakentaminen maksaa noin 18 miljoonaa euroa.

Tavoitteena on, että vuonna 2028 palvelulla olisi Suomessa 63 000 käyttäjää.

– Kun PRS-palvelu on EU:ssa otettu käyttöön vuoden 2024 aikana, palvelu tuottaa EU:n jäsenvaltioille paikannus- ja aikatietoa, joka sietää salatun ja vahvan lähetyssignaalin ansiosta sekä tahallista kybervaikuttamista että tahattomia häiriöitä, ministeriö sanoo.

EU-maiden rahoittama Galileo-järjestelmä tuottaa useita erilaisia sijainti- ja aikapalveluita. Suurin osa palveluista on avoimia eli kenen tahansa käytettävissä. Galileo on maailman ainoa siviilihallinnassa oleva paikannusjärjestelmä. Suomi rahoittaa järjestelmän rakentamista ja ylläpitoa noin 30 miljoonalla eurolla vuodessa.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja