Opiskelijoiden Liikuntaliitto (OLL) on valinnut 17 yleisurheilijaa edustamaan Suomea Kiinassa järjestettävissä Universiadeissa, joita myös "opiskelijoiden olympialaisiksi" kutsutaan.
Suomen joukkueen kaikki urheilijat ovat miesten ja naisten maajoukkueurheilijoita, joista useat ovat edustaneet Suomea myös EM- tai MM-kilpailuissa. Seiväshyppääjä Eemeli Salomäki ja moukarinheittäjä Tuomas Seppänen ovat rikkoneet myös tämänvuotisten Daegun MM-kilpailuiden B-rajan.
Joukkueeseen kuuluu myös kuusi tuoretta Suomen mestaria pikajuoksija Hannu Hämäläinen, korkeushyppääjä Jussi Viita, moniottelija Sami Itani, kestävyysjuoksijat Karin Storbacka ja Heidi Eriksson, sekä kiekonheittäjä Sanna Kämäräinen.
12000 kilpailijaa 150:stä maasta
Universiadit on olympiakisojen jälkeen maailman toiseksi suurin monilajinen urheilutapahtuma. Universiadit järjestää Kansainvälinen opiskelijaurheiluliitto (FISU). Tämänvuotiset Unversiadit ovat 26:nnet.
Ensimmäinen suomalainen Universiadivoittaja oli estejuoksija Jouko Kuha vuonna 1967. Yleisurheilijat ovat voittaneet suurimman osan suomalaisten saavuttamista 32 mitalista, joista 11 on kultaisia. Menestyksekkäin suomalaisurheilija on pikajuoksija Mona-Lisa Pursiainen, joka on voittanut Universiadeissa kaksi kulta- ja kaksi hopeamitalia.
Edellisissä vuoden 2009 Universiadeissa Belgradissa Suomen joukkueen parhaiten menestyneet urheilijat olivat myös yleisurheilijoita. Moukarinheitossa Merja Korpela sijoittui neljänneksi ja 110 metrin aitajuoksussa Juha Sonck viidenneksi.
Tämänvuotisten Universiadien kilpailupaikka Shenzhen sijaitsee Hongkongin naapurissa. Kilpailuihin osallistuu 24 eri urheilumuodossa yhteensä 12000 urheilijaa noin 150:stä eri maasta. Avajaiset olivat perjantaina 12.8.
