Markettien kassoilla ja kioskien hyllyillä näkyvät rakkauspokkarit kuuluvat monen naisen lukemistoon. Suomentaja kertoo, että Harlequin-kirjoista etsitään jotain, mitä omasta arjesta puuttuu.
– Harlequin-kirja on naisille tarkoitettu, viihdelukemistoon kuuluva rakkausromaani. Useimmat sarjojen kirjoista ilmestyvät kerran kuussa. Niitä on julkaistu Suomessa vuodesta 1979 lähtien, suomentaja Päivi Paju kertoo.
Harlequin Enterprises -kustantamo on maailman suurin romanttisen kirjaviihteen tuottaja. Paju tutki sen tuottamien teosten rakkausdiskurssia sekä lukijoiden odotuksia gradussaan vuonna 2008. Tuolloin Suomessa myytiin vuosittain noin 557 000 Harlequin-kirjaa.
– Genrehän on ollut olemassa jo Jane Austenista saakka, mutta idea romanttisiin Harlequin-viihdelukemistoihin lähti alun perin Kanadasta. Taustalla oli ajatus, että kun kirjoja standardisoidaan, niitä pystytään tuottamaan nopeasti ja halvalla. Suurten painosmäärien, säännöllisen ilmestymistahdin ja edullisten jakeluteiden ansiosta voitot kasvavat.
Aina onnellinen loppu
Standardisointi ulottuu myös kirjojen sisältöön.
– Kaikissa Harlequin-kirjoissa toistuvat aina tietyt perusasiat, kuten se, että niissä kuvaillaan miehen ja naisen välistä rakkaussuhdetta, ja että tarina päättyy onnellisesti. Tarkoituksena on, että lukija tietää pelkästään kirjan kantta vilkaisemalla, mitä saa, Paju sanoo.
Tyypillinen juonen kaari vaihtelee hieman ja on muuttunut jonkin verran ajan myötä.
– Kuitenkin tyypillisesti päähenkilö, joka on lähes aina nainen, käy läpi jotain kriisiä tai käännekohtaa elämässään. Seuraavaksi hän törmää mieheen. Nainen ei ehkä heti tunnusta, että on rakastunut, tai sitten suhdetta koetellaan muulla tavalla puolin ja toisin. Tarinan edetessä saattaa tapahtua joitain dramaattisia väärinkäsityksiä, mutta lopulta kaikki selviää, Paju kuvailee.
Romantiikan kaipuuseen tai loman viihdykkeeksi
Naisen rooli harlekiineissa on muuttunut paljon vuosien varrella.
– Aikaisemmin nainen oli aika passiivinen, hyvin kokematon ja yleensä neitsyt. Nykyään nainen on aktiivisempi ja mahdollisesti hyvin kokenut. Ihmissuhteetkin ovat tasa-arvoistuneet. Tarinat tuntuvat siis muuttuneen enemmän nykyaikaan sopiviksi.
Paju kertoo, että harlekiini-kirjojen lukijakunta on hyvin laaja.
– Se kattaa kaikenikäiset ja kaikista yhteiskuntaluokista tulevat naiset. Sukupuolta lukuun ottamatta mikään tietty ryhmä ei nouse esille.
– Kun naisilta itseltään on kysytty, miksi he lukevat rakkauspokkareita, vastaukset ovat olleet erilaisia. Monet hakevat jotain, mitä omasta elämästä ehkä puuttuu – taustalla voi olla esimerkiksi romantiikan kaipuu ja halu irrottautua arjesta. Toiset taas valitsevat Harlequin-kirjoja lomalla, kun kaipaavat kepeää ja nopeaa lukemista, Paju sanoo.
Suomennetuissa suppeammat rakastelukohtaukset
Yhdeksi suosituimmaksi harlekiinikirjailijaksi Paju nimeää Nora Robertsin.
– Hänhän aloitti uransa kirjoittamalla Harlequineja. Noita teoksia on julkaistu paljon ja julkaistaan edelleen Silk-sarjassa.
Paju kääntää itsekin Harlequin-kirjoja.
– Vaikeimmaksi siinä koin aluksi lyhentämisen, sillä perus-Harlequinin mitta on 160 sivua. Yliopistossa meille oli opetettu, että kirjailijaa täytyy kunnioittaa ja koko teksti kääntää tunnollisesti. Ykskaks' sitten ilmoitettiinkin, että kirjan pitää olla tietyn pituinen, ja sen takia sitä täytyy lyhentää. Lisäksi tämä on osattava tehdä niin, että tarina etenee sujuvasti ilman katkoksia, mutta mitään olennaista ei jää pois.
– Tutkimusten ja omien kokemusteni perusteella rakastelukohtauksia lyhennetään kaikista eniten: ne ovat suomennetuissa Harlequin-kirjoissa suppeampia kuin alkuperäiskielellä kirjoitetuissa. Suomessa pyritään välttämään sellaista melkein kliinistä ja tarkkaa kuvailua, jota ulkomaisissa kirjoissa näkee. Täällä viedään tarinaa vähän romanttisempaan ja epämääräisempään suuntaan. Keskitytään tunteeseen ja tunnelmaan ja jätetään monet yksityiskohdat pois, Paju selittää.
Viihdekin tärkeää
Pajun mielestä pitää paikkansa, että Harlequin-kirjojen kaltaista viihteellistä kirjallisuutta ei yleisesti ottaen arvosteta.
– Olen törmännyt kyseiseen asenteeseen kääntäjänä jatkuvasti. Niitä ei oikeastaan pidetä minään. Mahdollisesti ajattelutapa johtuu siitä, että Harlequinit ovat naisten kirjallisuutta.
– Toisaalta: tietysti harlekiinit ovat hömppää. Ei niillä ole tarkoituskaan saada aikaiseksi mitään maata mullistavaa tai taiteellista, vaan viihdyttää. Eikä viihteessä minun mielestäni ole mitään pahaa. Silläkin on oma, tärkeä paikkansa.
Studio55.fi/Piia Simola
Kuvat: Colourbox.com
Nämä elämää suuremmat rakkaustarinat kiehtovat sukupolvesta toiseen
Näihin naiskirjailijoihin kannattaa tutustua