Suomenlahdella useita ilmoituksia omituisesta sinivihreästä jäästä – Suomen ympäristökeskukselta selitys ilmiölle

Suomenlahdella on tänä talvena havaittu sinilevää ensimmäistä kertaa vuosiin talviaikaan.

Suomen ympäristökeskus Syke kertoo saaneensa tammikuun alkupuolella useita ilmoituksia sinivihreäksi värjäytyneestä jäästä, ja vesi- ja jäänäytteiden avulla värjäytymisen aiheuttajaksi varmistui yleinen Aphanizomenon-sinilevän massaesiintymä.

Ympäristökeskuksen mukaan levä pystyy muodostamaan massaesiintymiä eli sinileväkukintoja myös viileässä vedessä ja jopa jään alla.

Aiempina talvina sinilevistä ei ole tullut ilmoituksia Sykeen. Tähän vuodenaikaan 2000-luvun alussa ja vuonna 2012 Sykeen ilmoitettiin jään alaisesta Aphanizomenon-kukinnasta Suomenlahdella. 

Lue myös:

    Uusimmat