Suomen paikallisin sää nyt Maikkarin netissä

MTV3:n sääsivusto uudistuu. Sivuilta löytyy nyt entistä enemmän paikallisia ja alueellisia sääennusteita.

Uudella sääsivustolla on nyt aiempaa monipuolisemmat ja paikallisemmat sääennusteet. Sivuilta voi hakea ennusteen yli 150 000 eri kohteesta maapallolta.

– Ennusteissa korostuvat paikallisuus, runsas tietomäärä sekä erikoisennusteet, joita räätälöidään muun muassa veneilyyn, golfiin ja matkustamiseen, toteaa MTV3:n Uutisten sääohjelmien tuottaja Pertti Nyberg.

Kaikista kohteista sääennuste kerrotaan kahdeksi viikoksi eteenpäin.

Sivuilta löytyy myös sadetutka, joka näyttää lähituntien sadehavainnot sekä sade- ja pilviennusteen viiden vuorokauden päähän.

Sääuutisia ja ennustevideoita

Keskeiset MTV3:n Uutisten meteorologien tekemät television säälähetykset näkyvät myös sääsivustolla. Koko Suomen sääennusteen lisäksi sivuilla on arkipäivisin alueellisia sääennustevideoita viideltä eri alueelta Suomesta.

– Esimerkiksi Helsingin säästä kiinnostunut voi halutessaan katsoa parin minuutin videon, jossa kerrotaan tästä päivästä seuraavan päivän iltapäivään ulottuva sääennuste tutun meteorologin voimin. Näin katsoja saa syvemmän näkemyksen tulevan vuorokauden säästä omalla alueellaan, sanoo Pertti Nyberg.

Alueelliset sääennustevideot ilmestyvät nettiin arkipäivisin noin kello 13.

Ajankohtaista asiaa ja taustoja sääilmiöistä

Sääilmiöt kiinnostavat ihmisiä entistä enemmän. Uusi sääsivusto pureutuu ajankohtaisiin sääilmiöihin ja niiden taustoihin.

– Meteorologit voivat kertoa videoilla esimerkiksi, miten sääennuste tehdään, mitä eroa on hallalla ja yöpakkasella tai miksi aurinko tuntuu paistavan alkukesästä rannikoilla niin usein, kertoo MTV3:n meteorologi Aleksi Jokela.

Maailman säätä voi seurata kartalta tai etsiä hakutoimintoja käyttäen paikkakuntakohtaisia sääennusteita. Sivuilla on tietoa myös esimerkiksi siitepölytilanteesta ja myöhemmin kesällä sivustolle ovat tulossa muun muassa tie- ja merisää.

MTV3 Sää löytyy myös Facebookista. Facebookin kautta meteorologeille voi lähettää tietoa oman alueen sääilmiöistä tai tehdä säähän liittyviä kysymyksiä.

(MTV3)

Katso Pekka Poudan haastattelu (Huomenta Suomi 11.6.2012)

Katso Shahin Doagun juttu aiheesta (Seitsemän uutiset 11.6.2012)

Lue myös:

    Uusimmat