Suomen ottelu päättyi valtaisaan vihellyskonserttiin – Helmarit-valmentaja murjaisi: "Hiihtomaa"
Suomen naisten jalkapallomaajoukkueen EM-karsintaottelu Hollantia vastaan päättyi tiistaina Tampereella 1–1-pistejakoon ja hämmentävään vihellyskonserttiin.
Ei siksi, että kotijoukkue olisi ollut huono, vaan oikeastaan päinvastoin.
Suomi painoi maailman absoluuttisiin huippujoukkueisiin kuuluvan Hollannin todella ahtaalle hakiessaan voittomaalia ottelun loppuhetkillä.
Helmareille oli tulossa erotuomarin antamalla lisäajalla toinen peräkkäinen kulmapotku, mutta erotuomari Sandra Bastos vihelsi pelin päättyneeksi ja sai valtaisan vihellyskonsertin niskaansa.
Suomen päävalmentaja Marko Saloranta ihmetteli lopun tilanteen lisäksi sitä, ettei Hollanti saanut taktisista rikkeistään yhtään varoitusta koko ottelun aikana.
– Vähän oli sellainen, että tässä oli iso jalkapallomaa, ja niiden kuului tämä voittaa. Vähän (heitä) ehkä avitettiin, kun oli hiihtomaa Suomi vastassa, Saloranta hymyili.
– Fakta on se, että meidän olisi kaikilla mittareilla pitänyt voittaa tämä peli.
"Turvallinen ympäristö tehdä virheitä"
Pirteästi ottelun aloittanut Suomi joutui takaa-ajoasemaan jo 17. minuutilla Tinja-Riikka Korpelan harvinaisen virheen jälkeen.
Suomen maalivahti lähti paineettomassa tilanteessa avaamaan peliä maalinsa editse kohti Suomen toppari Natalia Kuikkaa, mutta syöttöyritys osui Lineth Beerensteyniin, jolla oli helppo työ iskeä vieraat johtoon.
– Yritin heittää pallon hänen ylitseen. Nyt se jäi siihen varpaankärkeen. Maalivahdin paikka on raadollinen, Korpela sanoi.
– Tämä on turvallinen ympäristö tehdä virheitä, ja jos jollekin piti sattua, niin hyvä että minulle. Tiedän, että kestän sen kyllä.
Helmarit tuli tasoihin 77. minuutilla hyvän prässipelin jälkeen. Ria Öling katkaisi Sherida Spitsen syötön ja löysi Jutta Rantalan vierestään. Rantalan vasemman jalan laukaus upposi vastustamattomasti Hollannin maalin yläkulmaan Daphne van Domselaarin käsien kautta.
– Maailmanluokan veto. Teki mieli nostaa kädet ylös jo ennen kuin veto lähti. Tiedän Jutan vedot, kun yritän niitä treeneissä ottaa kiinni. Maailmanluokan pelaaja, Korpela ihasteli.
Olga Ahtiselle avautui huippupaikka voittomaalin tekemiseen kaksi minuuttia täyttä aikaa, mutta oikean jalan laukaus nousi muutamasta metristä Hollannin maalin yli.
Helmarit nosti tasoaan perjantain Hollanti-tappiosta monella pykälällä ja onnistui pelisuunnitelmassaan likipitäen täydellisesti.
Helmarit-historiaa Tammelassa
Helmarit teki tiistain ottelussa historiaa, sillä koskaan aikaisemmin se ei ollut pelannut arvokisojen karsintaotteluaan loppuunmyydyn katsomon edessä. Hollanti-tasapelin näki Tammelassa 7 677 katsojaa.
Tammelan kamppailu jäi historiaan myös Hollannin tähtihyökkääjä Lieke Martensin maajoukkueuran viimeisenä otteluna. Martens valittiin maailman parhaaksi jalkapalloilijaksi vuonna 2017.
Suomi on neljän kierroksen jälkeen EM-karsintalohkonsa viimeisenä neljällä pisteellä, pisteen Italian ja Norjan perässä. Lohkon kaksi parasta etenee suoraan Sveitsin vuoden 2025 EM-kisoihin. Lohkon kaksi viimeistä joukkuetta jatkavat jatkokarsintoihin.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää