Suomen merkkiuskollisimmat kuljettajat eivät enää aja Mersuilla tai Bemareilla
Tuore autoilukysely paljastaa, että suomalaisten merkkiuskollisuudessa tapahtuu muutoksia.
Suomen merkkiuskollisimpien kuljettajien alla on ollut Danske Bankin Autobarometrin mukaan tyypillisesti joko BMW tai Mercedes-Benz.
Saksalaiset premiumbrändit ovat nyt kuitenkin saaneet tehdä tilaa huomattavasti halvempaa hintaluokkaa edustavalle suosikkimerkille, sillä 58 prosenttia tällä hetkellä Toyotalla ajavista suomalaisista suunnittelee hankkivansa myös seuraavaksi autokseen Toyotan.
Danske Bankin Autobarometri 2021 -kyselyssä yli 50 prosentin merkkiuskollisuuteen ylsivät myös Bemareiden, Mersujen ja Audien omistajat, mutta Toyotan nousu johtui ennen kaikkea niiden laskusta vuoden 2020 Autobarometriin verrattuna. Toyota-kuljettajien uskollisuus oli käytännössä sama kuin viime vuoden kyselyssä.
Keskimääräinen merkkiuskollisuus kaikkien autoilijoiden keskuudessa oli 29 prosenttia.
Merkkiuskollisuuskyselyissä on kuitenkin isoja eroja sen toteuttajasta riippuen. Vaikka Toyota nousi ensimmäistä kertaa ykköseksi Dansken kyselyssä, on Bisnoden kyselyssä sen ylivoima ollut viime vuosina murskaavaa. Viime vuonna Toyota oli Bisnoden mukaan merkkiuskollisimpien kuljettajien valinta jo viidettä kertaa putkeen.
Danske Financen autoliiketoiminnasta vastaava johtaja Altti Kuuri sanoo, että auto on harvoin hankittava hyödyke, joten mieltymykset muuttuvat hitaasti.
– Nyt näyttää, että merkkiuskollisuudessa on tapahtumassa muutoksia. Tähän voi osittain vaikuttaa myös kiinnostus sähkö- ja hybridiautoihin sekä globaalin komponenttipulan erilainen vaikutus eri automerkkeihin, Kuuri kertoo Danske Bankin tiedotteessa.
Millaisia autoja suomalaiset aikovat hankkia?
Autobarometri paljastaa, että 27 prosenttia suomalaisista suunnittelee vaihtavansa autoa seuraavan kolmen vuoden aikana. Joka toinen ilmoitti hankkivansa joko uuden tai uudehkon auton.
– Autosta ollaan tulevaisuudessa valmiita maksamaan hieman aiempaa enemmän. Noin neljännes uskoo seuraavan autonsa maksavan alle 10 000 euroa. Miehet suunnittelevat hankkivansa kalliimpia autoja kuin naiset. Nuoret suunnittelevat hankkivansa edullisempia autoja, Kuuri kertoo kyselyn tuloksista.
Lähes puolet – 45 prosenttia – ei vielä edes tiedä, minkä merkkisen auton aikoo ostaa. Toyota vei ykköspaikan merkkiuskollisuudessa, mikä näkyi myös siinä, että 10 prosenttia vastaajista aikoo hankkia seuraavaksi autokseen nimenomaan Toyotan.
Muita suosikkimerkkejä olivat aiempien vuosien tapaan Volkswagen, Volvo, Mercedes-Benz ja Skoda.
Autobarometri on toteutettu aiemmin vuosina 2013–2015 ja 2017-2020. Tällä kertaa kysymyksiin, joissa ei tarvinnut omistaa autoa tai olla hankkimassa sellaista, vastasi 1 651 vastaajaa. Auton hankintaan liittyviin kysymyksiin vastasi 1 216 suomalaista. Aineisto on painotettu sukupuolen, iän ja asuinpaikkakunnan mukaan väestöjakaumaa vastaavaksi.
Lähteet: Danske Bank, Bisnode
Uusimmat
-
12:16
Jussi Tapola sai huippupestin Sveitsistä
-
12:09
Kuva: Prinssi Harry saapui todistamaan kustantajajättiä vastaan lontoolaisoikeuteen
-
11:54
Prinssi Harry tekee historiaa – ensimmäinen merkittävä Britannian kuninkaallinen, joka todistaa oikeudessa yli sataan vuoteen
-
11:54
Vanhus ajeli päin seiniä ja punaisia – poliisilla täysi työ ikäihmisen pysäyttämisessä
-
11:33
Kalle Rovanperä vastasi kritiikkiin – selvitti arvostelua saanutta tekoaan Sardinian MM-rallissa: "Voisi aiheuttaa vaaratilanteen"
-
11:27
Milloin sää viimein lämpenee? Meteorologi: "Tämä viikko on kaikista kamalimman näköinen"
-
11:22
Syytöntä sivullista ammuttiin silmien väliin Kokkolassa keskellä kirkasta päivää – kahta syytetään murhasta
-
11:22
Suurin osa patovallia näyttää huuhtoutuneen pois – MTV seuraa sotaa
-
11:02
Love Island -villalle saapui heti miesvahvistusta! Vili, 21, kertoo, miten aikoo hurmata itseään kiinnostavan tyypin
-
11:01
Stora Enson muutosneuvottelut päätökseen: 50 irtisanotaan Anjalankoskella
-
11:01
"Wow, wow, wow!" – Silminnäkijä kuvasi, kuinka tulvavesi virtaa maantasolla Ukrainassa
-
10:58
Työnantaja siirsi kohun keskelle joutuneen demarivaikuttaja Tage Lindbergin syrjään päivittäisestä työstä
-
10:55
Porin oudon lapsikaappauksen taustat ovat selvinneet poliisille – "Kyllä meillä ihan hyvä käsitys on"
-
10:45
Ukrainalaisyllättäjä aikoi lopettaa uransa Venäjän hyökättyä – takoo nyt huimaa tulosta maalleen: "Paras tapa auttaa"
-
10:41
Ukrainan sisäministeriön neuvonantaja: Kahovkan padon tuho voi vaarantaa Zaporizhzhjan ydinvoimalan
-
10:35
Ostitko tämän pakastetuotteen Prismasta? Ei kannata syödä – erä vedetään myynnistä
-
10:33
Säteilyturvakeskus vakuuttaa: "Zaporizhzhjan reaktorit ovat turvallisessa tilassa" – huojentava viesti myös suomalaisille
-
10:23
Ukrainan presidentti jakoi paljonpuhuvan drone-videon: Näin vesi virtaa valtoimenaan tuhotun padon lävitse
-
10:16
Otkesin tutkinta paljasti vaarallisen totuuden Espoossa romahtaneen kävelysillan kestävyydestä
-
10:15
MTV oikeudessa: Helsinkiläismies jäi ilman aamiaista koronapassin puuttumisen takia – haastoi sekä kahvilan että Suomen valtion oikeuteen
-
Lataa lisää