Suomen ennätys uusiksi Finlandia Trophyssa

Matthias Versluis
Matthias VersluisLehtikuva
Julkaistu 06.10.2013 18:44

MTV3-STT

Espoolainen Matthias Versluis, 19, luisteli itsensä Suomen mieskaartin kärkeen taitoluistelun Finlandia Trophyssa Espoossa. Versluis keräsi 171,40 kokonaispistettä ja ansaitsi sillä 10. sijan kovassa joukossa.

Versluis rikkoi miesten Suomen ennätyksen vajaalla pisteellä, vaikka ohjelman kaikki hyppyelementit eivät täysin onnistuneet. Ohjelman alussa hän lähti vakuuttavasti tekemään neloistulppia, mutta kaatui hypyn jälkeen.

Uusi ennätys teki miehen tyytyväiseksi.

- Itsevarmuutta on löytynyt luisteluun paljon lisää, Versluis myhäili.

Japanilainen ykkösmies Yuzuru Hanyu, 18, nappasi odotetusti kultaa hurjalla kokonaispistemäärällä 265,59.

Hanyu tiputteli heti ohjelman alkuun kevyet kaksoissalchowin ja -tulpin.

- Tunsin oloni väsyneeksi hyppyjen jälkeen, enkä pystynyt täysillä nauttimaan luistelusta. Olen silti onnellinen, Hanyu sanoi.

Toiseksi sijoittui tulisen vapaaohjelman esittänyt Venäjän Sergei Voronov pistein 241,37. Hänen maanmiehensä Artur Gatshinski oli kolmas 212,90 pisteellä.

Suomen Valtter Virtanen sai 151,57 pistettä ja oli 12:s. Viktor Zubik oli 13:s pistein 145,45.