Suomeakin kurittanut tähtihyökkääjä jättää huippuseuran – taustalla karut olot: "Kohtelevat minua kuin olisin Pablo Escobar"

Suomalaisillekin tuttu Englannin maajoukkuehyökkääjä Eniola Aluko jättää Italian suurseura Juventuksen. Aluko kertoi The Guardianille syitä lähtöönsä.

102 maaottelussa 33 maalia viimeistellyt Aluko on osunut urallaan neljästi Suomea vastaan. Hänet muistetaan erityisesti vuoden 2009 EM-kisoista, kun Englanti pudotti Suomen 3-2 numeroin. Aluko teki tuolloin kaksi maalia.

Juventukseen Aluko oli liittynyt viime kaudeksi. Hän teki viime kaudella 22 ottelussa 14 maalia. Tällä kaudella Aluko ehti pelata viisi ottelua ja tehdä yhden maalin Italian pääsarjassa. Hän kertoo olevansa väsynyt arkipäiväiseen elämään Torinossa.

– Välillä tuntuu siltä kuin he olisivat vuosikymmeniä jäljessä avoimuuden suhteen erilaisia ihmisiä kohtaan. Olen väsynyt siihen, että kun menen kauppaan ja minusta tuntuu kuin omistaja luulisi minun ryöstävän kaupan. Monesti, kun saavun Torinon lentokentälle, niin koirat kohtelevat minua kuin olisin Pablo Escobar, Aluko kertoi.

Italian hallitsevan mestarin Juventuksen riveissä pelaa tällä hetkellä Helmareiden tähtipuolustaja Tuija Hyyrynen.

Lue myös:

    Uusimmat