Suomalaistutkimus: Näin eri tavoin mies ja nainen säästävät

Lähi-Tapiolan teettämässä tutkimuksessa selvitettiin ajatuksia säästämistavoista. Naiset harkitsevat useammin säästötiliä tai määräaikaistalletuksia, kun taas miehet sijoittavat euronsa mieluummin asuntoihin, osakkeisiin tai valuuttaan.

– Säästö- tai sijoituskohde kannattaa valita itselle sopivaksi. On hyvä pohtia, kuinka pitkäksi aikaa varat voi sitoa ja millaisella riskillä. Riskitaso on usein sopiva, jos nukkuu yönsä hyvin. Varainhoidollisia vaihtoehtoja on paljon tarjolla, ja itselle sopivien löytämisessä voi asiantuntijan avusta olla hyötyä, kertoo toimitusjohtaja Marja Pajulahti Tapiola Pankista.

Vaikka suomalaisten luotto pankkeihin ei toistaiseksi ole horjunut, on silti joka viides vastaaja harkinnut valuutan vaihtamista kultaan tai rahojen säilyttämistä kotona.

– Kultaan voi sijoittaa esimerkiksi pörssinoteerattujen rahastojen kautta, sellaiset ovat hieman yleistyneet. Mutta missään tapauksessa rahoja ei ole turvallista säilyttää kotona, Pajulahti sanoo.

Pysy oman taloudellisen tilanteesi tasalla!

Olipa perheellinen tai sinkku, harkitseva tai huoleton rahankäyttäjä, silloin tällöin on hyvä tarkistaa omaa taloudellista kokonaistilannetta.

– Vähintään kerran vuodessa kannattaa tarkastella omia tuloja ja menoja, jotta tietää, onko oma talous balanssissa. Välitilinpäätöksen aika on myös aina silloin, kun elämässä tulee joku iso muutos, esimerkiksi perheenlisäys, muutto isompaan asuntoon tai vaikka työttömyys, neuvoo Tapiola Pankin toimitusjohtaja Marja Pajulahti.

Taloudellisesti huonompiin aikoihin on syytä jokaisen varautua jollakin tavalla. Aina siihen ei ole mahdollisuuksia, mutta toimitusjohtajan neuvo on selkeä.

– Aina kannattaisi pitää kahden tai kolmen kuukauden nettopalkkaa vastaava määrä helposti rahaksi muutettavassa muodossa tai puhtaana rahana. Silloin pärjää myös arjen yllätysten kanssa, toteaa Pajulahti.

Lähde: Deski

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat