Suomalaisten sisustussuosikki pitää pintansa

Suomalaiset sisustavat kotejaan väreillä erityisesti syksyisin ja keväisin. Yksi sisustussuosikki pysyy vuodesta toiseen.

Sisustussuunnittelija Milla Alftan sanoo tekstiilien olevan helpoin tapa muuttaa sisustusta syksyisempään suuntaan. Syyssisustukseen sopii erityisesti suomalaisten sisustussuosikki, puu. 

– Puu on voimakas elementti suomalaisessa sisustuksessa. Sen avulla voi luoda lämmintä tunnelmaa.

– Puuta löytyy suomalaisista kodeista niin kalusteiden ja koriste-esineiden materiaalina kuin myös aiheena. Tapetissa voi olla vuosirenkaita tai tekstiileissä puiden kuvia. Puu sisustuksessa mielletään erityisesti syksyyn sopivaksi.

Puunrungot, oksat ja lehdet vilahtelevatkin muun muassa koristetyynyissä ja verhoissa.

Puun lisäksi myös tummanpuhuvammat ja murretut sävyt korostuvat syksyn sisustuksessa.

– Sammuneet sävyt sopivat syksyyn. Poltettu oranssi, haalea vedenvihreä ja -sininen ovat syksyn sävyjä. Myös sinapinkeltaista ja petrolinsinistä löytyy.

Puun ja harmaalla höystettyjen sävyjen lisäksi sisustuksessa näkyvät voimakkaasti erilaiset metallit, joita Alftanin mukaan yhdistellään rohkeasti.

– Pitkään vallalla olivat kromi ja rosteri, mutta nyt trendikkäin metallinsävy on kupari. Myös messinki on taas tullut esille. Metallit näkyvät sisustuksessa monella tavalla, kuten kalusteiden jaloissa sekä valaisimissa mutta myös tapeteissa ja kankaissa. 

Lue myös:

    Uusimmat