J. Karjalaisen ja suomalaisskeittaajien yhteistyön perustana toimivat rakkaus suosikkiartistin musiikkiin sekä levyjen kuolemattomiin grafiikoihin, mutta aiemmat yhteistyöt ovat tähdänneet Happy Hour Skateboardsin perustajan Jake Poropudaksen mukaan myös syvempään yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen.
Helsingin Kalliossa sijaitseva Brahenkenttä on monille tuttu muun muassa uutisista, jotka kertovat pipolätkään hurahtaneesta presidentti Sauli Niinistöstä, jonka voi bongata pelaamassa nuorten keskeltä talvipäivinä.
Kesäisin Brahenkentän toisessa päässä eletään ja hengitetään tiiviisti aivan toista urbaania urheilukulttuuria, kun skeittarit valtaavat kentän laidalla sijaitsevan Wamma Parkin.
Wammalla saattaa presidentin sijaan bongata pitkän linjan skeittarin, yli 30 vuoden skeittikokemuksen omaavan Jarkko ”Jake” Poropudaksen, joka on nuorisotyöntekijä ja Happy Hour Skateboards -brändin perustaja.
Nykyään kolmen kaverin harrastuspohjalta pyöritettävän Happy Hourin tarina sai alkunsa 2000-luvun alussa, kun tuohon aikaan operoinut maahantuontifirma ehdotti vastikään Helsinkiin muuttaneelle Poropudakselle haluaisiko hän laittaa pystyyn oman merkin. Tuolloin Poropudas eli kertomansa mukaan elämänsä intensiivisintä skeittauskautta, joten intohimon kasvattaminen oman brändin kautta ei kuulostanut huonolta idealta.
Vuosien saatossa Happy Hour kasvoi Suomessa merkittäväksi kotimaiseksi toimijaksi skenen sisällä. Skeittifirman tunnistettavat grafiikat ovat rullanneet kaduilla jo vuosikausien ajan, mutta muutamia vuosia sitten Happy Hour toi kaduille entistä tunnistettavampaa suomalaista taidetta.
Kaikki alkoi juhlista, joissa Poropudas kohtasi Tom of Finland Foundationin puheenjohtajan Durk Dehnerin. Poropudas ehdotti miehelle kahden hyvin erilaisen maailman liittoa: Tom of Finlandin grafiikoita suomalaisissa skeittilaudoissa.
– Aloimme jutella ja parin kaljan jälkeen oltiin siinä tuloksessa, että nyt tehdään tämä. Sitten aloimme metsästää grafiikoita ja katsoa mistä sen voisi aloittaa.
Tom of Finlandin kanssa tehtiin lopulta kaksi yhteistyötä, jonka jälkeen vuorossa oli seuraava hurja idea: saataisiinko Tove Janssonin Muumit mukaan samalla tavalla?
Vastaus ei tälläkään kertaa ollut kieltävä.
Vaikka suuri motivaattori yhteistöihin kyseisten tahojen kanssa oli Tom of Finlandin kuvataide ja Tove Janssonin Muumi-grafiikat, oli taustalla myös suurempi syy. Sen lisäksi, että Tom of Finlandina tunnettu Touko Laaksonen sekä Jansson lukeutuvat yhä Suomen kaikkien aikojen arvostetuimpien kuvataiteilijoiden joukkoon, olivat heistä kumpikin myös tunnettuja seksuaalivähemmistön edustajia.
– Tom of Finland tuli siitä, että miten erilaiset seksuaalisuudet ja sateenkaarihommat eivät oikein näy urheilussa tai yleensäkään missään harrastuksissa, niin se oli mahtava alku lähteä vaikuttamaan siihen sekä avoimuuteen.
– Muumithan olivat tuohon sitten vaan seuraava askel, kun mietitään Tove Janssonia, niin ihan samoissa meiningeissä mennään.
Rakkaus syventyi molemminpuoliseksi
Hiljattain nähtiin lopputulos tuoreimmasta yhteistyöstä, joka hyppäsi melko erilaisille raiteille Tom of Finlandin ja Muumien luomasta urasta. Nyt vuorossa oli suomalaismuusikko J. Karjalainen. Artisti valikoitui Poropudaksen mukaan niin ikään oman elämäntyönsä perusteella.
– Lähetettiin rakkauskirje J. Karjalaiselle ja hän vastasi siihen seuraavana päivänä. Se on ollut mahtavaa tässä viimeisessä collabossa, että olemme pystyneet toteuttamaan sen yhdessä ja elävä artisti on ollut nyt mukana tällä kertaa.
Rakkaudesta tuli siis nopeasti molemminpuolista. 1980-luvulla artistiuransa aloittanutta muusikkoa näkee harvakseltaan keikkalavojen ulkopuolella missään yhteyksissä, mutta Poropudaksen ja muiden tiimin jäsenten kanssa yhteinen sävel löytyi nopeasti.
– Tulikohan hän kolmanteen tapaamiseen niin, että hänellä oli paketti tapettia ja spiritismilauta toisessa kainalossa. Silloin tuli viimeistään sellainen olo, että nyt tämä tapahtuu, hän oli tosi innoissaan, Poropudas muistelee.
Poropudaksen mukaan artisti oli muistellut kiertäneensä jo 1970-luvulla Ruotsissa olleissa skeittikaupoissa hakemassa vaatteita ja muutenkin fiilistelleensä yleisesti lajia. Skeittilautahan on samaa hyvää puuta kuin kitarakin ja kuluu yhtä lailla, J. Karjalainen on Poropudaksen mukaan todennut.
LUE MYÖS: Kuin ilmetty Juice tai J. Karjalainen! Katsojat hullaantuivat Heikin, 21, artisti-imitaatiovideoista: "Ihmiset ovat laittaneet hurjasti uusia artistiehdotuksia"
J. Karjalaisen kanssa tehdyssä yhteistyössä inspiroiduttiin artistin kolmesta albumista: Mustat lasit (1981), Doris (1985) sekä Lännen-Jukka (2006). Kahden ensimmäisen kohdalla käytettiin alkuperäisiä kuvittaja Kai Kujasalon grafiikoita, mutta Lännen-Jukan puolesta artisti pääsi itse päästämään oman luovuutensa valloilleen.
– Veikkaan, että Jukkakin innostui tästä tämän projektin varrella: näki, miten laudat tehdään ja oli mukana valitsemassa päällivaneerin väriä sekä näki, miten se grafiikka kuluu sieltä alta. Hieno mies!
Lajin kehitys jakaa mielipiteet
Skeittaus on tällä hetkellä todennäköisesti suositumpaa kuin koskaan. Koronapandemian aikana moni uusi tulokas on löytänyt tiensä monipuolisen ulkoilulajin pariin sekä vanhatkin skeittarit ovat palanneet kaduille kaivettuaan lautansa esille kaappiensa perukoilta.
Poropudaksen mukaan suomalainen skeittiskene on ennen kaikkea monimuotoinen. Pitkän linjan skeittarin mukaan tällä hetkellä kaduilla todella näkyy kaiken kirjavaa skeittikansaa.
Suomalaisessa skeittiyhteisössä hyväksytään Poropudaksen mielestä erilaisuus ja skeittarit viettävät ainakin pääkaupunkiseudulla rikasta sekä sopusointuista yhteiseloa. Hyväksyvä yhteisö näkyy Poropudaksen mukaan myös siinä, kuinka suurella innolla Happy Hourin yhteistyöt esimerkiksi Tom of Finlandin kanssa otettiin aikanaan vastaan.
– On pientä ja isoa, naisoletettua ja miesoletettua, tyttöä ja poikaa, kaikkea. Tosi elävää ja mahtava. Helsingissäkin on ainakin aika mahtavasti näitä parkkeja, ja voit skeitata vaikka jossain Kiasman edustalla eikä sua heitetä sieltä pois.
– Kyllähän skeittaus kuuluu kadulle ja parkeille ja jopa takapihoille. Hyvin meillä on asiat.
LUE MYÖS: Suomiräpin pioneeri Paleface kertoo kuinka vainotuista artisteista tuli koko kansan sankareita: "Uudisraivaajan rooli ei ole mikään ruusuinen"
Skeittaus on kehittynyt lajina roimasti 2010-luvulla. Vuoden 2020 Tokion olympialaisissa oli tarkoitus tehdä historiaa, sillä skeittaus olisi nähty elokuussa ensimmäistä kertaa koskaan myös olympiakilpalajina. Suomen maajoukkue muotoutuu yhä ja sen riveissä ovat olleet karsintakilpailuissa muun muassa Jaakko Ojanen, Lizzie Armanto, Enni Kalilainen sekä Onni Saltevo. Tukholmasta löytyy jo lukioita, joissa on skeittilinjoja, ja Tampereelle on niin ikään suunnitteilla skeittilinja lukioon.
Tämä kehitys jakaa skeittarit vahvasti kahteen leiriin. Joidenkin mielestä skeittaus saa vihdoin näkyvyyttä sekä ansaitsemaansa arvostusta urheilulajina. Toisten mielestä kilpaurheilu sekä palkintopalleille tähtääminen vie sielun lajilta, joka on lähtenyt kaduilta ja perustunut luovaan tilankäyttöön sekä yhteisöllisyyteen. Poropudas ei itse halua kuitenkaan asettua kummallekaan kannalle.
– En ole puolesta enkä vastaan, olen kuitenkin kokenut eniten, että skeittaus on siellä kaduilla, itselläni on kuitenkin juuret sieltä aika pitkälle.
– Se jakaa todellakin skeittarit aika lailla kahtia, että ketkä tähtäävät sinne (kisoihin) ja ketkä eivät välitä paskaakaan siitä. Oma mielipiteeni on se, ettei se ole vienyt millään tapaa yöuniani, että on olympialaiset. Ne menevät sinne ketkä haluavat ja tuohan se skeittaamiselle näkyvyyttä.