Patentti- ja rekisterihallituksen tilastoista käy ilmi, että suomalaiset ovat luovaa ja kekseliästä väkeä.
Neuvontainsinööri Kristiina Grönlundin mukaan kansallisia patenttihakemuksia tulee Patentti- ja rekisterihallitukseen tutkittaviksi vuosittain noin 2000 kappaletta ja kansainvälisiä PCT-hakemuksia noin 900.
− Suomen asukaslukuun suhteutettuna niitä tehdään erittäin kiitettävästi, Grönlund sanoo.
Suurin osa hakemuksista saapuu isoilta Nokian, Metson ja Koneen kaltaisilta yrityksiltä. Noin neljäsosan takana on yksityinen keksijä.
− Hieman vajaa puolet hakemuksista johtaa patentin myöntämiseen. Hakemuksessa esitetyn keksinnön tulee olla maailmanlaajuisesti uusi, ja siinä tulee olla olennainen ero aikaisemmin tunnettuihin ratkaisuihin, Grönlund valottaa kriteereitä.
Keksintö kumpuaa monesta
Keksijöitä innoittavat aihepiirit laidasta laitaan. Monimutkaisten lääkkeiden tapaiset keksinnöt vaativat vuosien pitkäjänteisen kehitystyön. Kun kyse on arkielämässä tarvittavasta tekniikasta, myös yksityiset ihmiset lähtevät liikkeelle.
Hyvinkin kannattavia keksintöjä tehdään usein asumiseen, kotitalouteen ja vapaa-aikaan liittyvistä arjen ongelmista. Ihmisiä kiinnostaa laajasti keksiminen tällä alueella.
− Savustuspussin keksiminen aiheutti kymmenen vuotta sitten pienen piikin, kun ihmiset alkoivat kehitellä uusia vinkkejä savustamiseen ruoanvalmistuksessa, Grönlund mainitsee.
Käytännönläheisten vinkkien ohella keksintö voi saada alkunsa myös ikävästä tapahtumasta.
− Meille tulee usein hakemuksia onnettomuuksien jälkeen. Onnettomuus panee monen ajattelemaan, että miten vastaavan voisi estää tai miten pelastustoimet voitaisiin hoitaa paremmin.

