Suomalaisia jouluperinteitä bolivialaisessa lastenkodissa
Tänään keskiviikkona Studio55:n vieraaksi olivat saapuneet maailmanmatkaajat Kristina ja Per-Olof Andersson, jotka viettivät neljä ja puoli kuukautta vapaaehtoistyössä bolivialaisessa lastenkodissa. Pariskunnan opastuksella lastenkodin asukit pääsivät tutustumaan myös suomalaisiin joulutraditioihin Lucia-juhlaa ja piparkakkuja myöten.
Ajatus pariskunnan Etelä-Amerikan reissusta syntyi, kun saaristossa sijaitseva matkailuyritys jäi tyttären hoiviin, ja avioparilla alkoivat auvoiset eläkepäivät. Alun perin kaksikon tarkoituksena oli lähteä kiertelemään Etelä-Amerikkaa, mutta suunnitelmat muuttuivat, kun he kuulivat tyttäreltään Boliviassa sijaitsevasta lastenkodista, joka kaipasi vapaaehtoisia työntekijöitä riveihinsä.
Vapaaehtoistyö houkutti ja pariskunta päätyi auttelemaan suomalaisrahoitteiseen lastenkotiin, jossa heidän päätehtäviinsä kuului lasten kanssa yhdessäolo ja leikkiminen.
Kristina ansioitui myös kyökin puolella, jossa tarmokas nainen sai usein myös lastenkodin tytöt avukseen leivontahommiin. Bolivialaiset lapsukaiset tutustutettiin myös suomalaisiin herkkuihin, sillä keittiössä loihdittiin niin korvapuusteja kuin joulunaikaan pipareitakin.
Lapset pääsivät tutustumaan myös muihin suomalaisiin traditioihin, sillä Anderssonit järjestivät lastenkodissa omistajan toiveesta joulukuussa myös Lucia-juhlan.
– He oppivat sen laulunkin ruotsiksi, sen ensimmäisen säkeistön siitä, Kristina kertoi.
Lucia-juhla oli epäilemättä unohtumaton tapaus myös lapsille – olihan kyseessä aivan uusi traditio. Juhlaan kuuluvien perinteiden opastamisessa bolivialaisille lapsukaisille ei kuitenkaan ollut aivan pikku juttu.
– Oli siinä kyllä hommaa, mutta 13. joulukuuta kaikki tiesivät miten toimia. Se oli sitten ihan niin kuin täällä Suomessakin, Kristina iloitsi.
Uusimmat
-
14:36
Tv-kamera ei näyttänyt koko totuutta Kalle Rovanperän hurjasta tilanteesta – lehmä "lensi näyttävästi"
-
14:26
Helsingin poliisin romanioperaation kohteeksi joutui yli 1 500 ihmistä, sanoo Poliisihallitus
-
14:26
Tehy ei halua hoitajille oikeutta kieltäytyä abortin tekemisestä
-
14:26
Raahen Halloween-murhaaja tuomittiin tahdonvastaiseen hoitoon – oli syyntakeeton
-
14:21
Ukraina on iskenyt venäläiskohteisiin Berdjanskin satamakaupungissa: "Vapauttaminen lähestyy" – MTV seuraa sotaa
-
14:11
Upea koristelu kakkuun täysin ilmaiseksi – oletko tajunnut, että tätäkin voi syödä?
-
14:01
Huippu-dj Alan Walker teki Käärijän Cha cha chasta oman versionsa – fanit riemastuivat yhteistyöstä: "Voiko tämä olla totta?"
-
13:55
Kalle Rovanperä törmäsi lehmiin! Katso kovavauhtinen vaaratilanne ja raju väistöyritys
-
13:51
Blinken: Venäjän hyökkäyssota on ollut strateginen virhe – MTV seuraa USA:n ulkoministerin vierailua Suomessa
-
13:33
Tulli takavarikoi yli 700 000 euroa käteistä huumelääkkeiden tuonnista epäillyltä
-
13:29
Suurin osa suomenruotsalaisista haluaisi nähdä RKP:n, SDP:n ja kokoomuksen hallituksen, kertoo Åbo Akademin kysely
-
13:06
Hirvittävä tilanne MM-rallissa: kuski oli ajaa kalliolta alas, jäi kahden kiven väliin
-
13:00
Tässä ovat Love Island Suomi -sinkut – mukana TikTok-tähtiä, wellnessmalli ja vanginvartija
-
12:48
Vakavaa väkivaltaa Vantaalla, uhria puukotettiin rintakehään – toinen epäillyistä alaikäinen
-
12:41
Skoda-kuski sai poliisin peräänsä – härski temppu tallentui videolle
-
12:37
MTV seuraa: Lappi kävi ulkona, Rovanperä osui lehmään – Sardinian hirviöpätkä maineensa veroinen
-
12:25
NHL:n venäläispelaajan mystisestä katoamisesta lisätietoja – poliisi julkaisi videon sekavasta jälkipyykistä: "Hän on hullu"
-
12:25
"Ajettiin lehmän yli, varmaan parinkin" – Kalle Rovanperältä huima lausunto, tämä ajovideo hämmästyttää!
-
12:13
Kolmas epäilty vangittu Porin lapsikaappauksesta
-
12:02
Johanna Harlin jakoi suloisen videon tyttärestään: "Coco rakastaa uutta kotiaan"
-
Lataa lisää