Suomalaiset uskovat: Rotukoirat kärsivät liiasta jalostamisesta

Helmen Käpäläkerho kysyi lukijoiltaan, jalostetaanko koirarotuja liikaa. Huima enemmistö uskoi koirien kärsivän jalostamisesta.

Helmi kysyi lukijoiltaan, jalostetaanko koirarotuja liikaa. Noin 500 henkilöä kävi kertomassa mielipiteensä kyselyssä, jonka mukaan koirat ovat joutuneet kärsimään jalostamisesta.

"Monet rodut kärsivät rakenteensa takia"

Kyselyyn vastanneista noin kaksi prosenttia uskoi, etteivät koirat kärsi jalostamisesta, ja noin kolme prosenttia ei osannut vastata kysymykseen. Loput vastaajat, siis huikeat 93 prosenttia, pitivät koirarotuja liian jalostettuine. Vastaajien mukaan erityisesti saksanpaimenkoira ja lyttykuonoiset rodut kuten mopsi olivat joutuneet kärsimään jalostamisesta. Vastaajien mukaan jalostaminen aiheutti koirille vikoja ja sairauksia, joilta olisi muuten voinut välttyä. Moni häpesi ihmisten toimintaa.

– Jokaisella rodulla on jo tietty tyyppivika, lonkkavioista sydäntauteihin. Aika harvinaista, että sekarotuisilla koirilla olisi synnynnäisiä sairauksia tai allergioita enemmän kuin loppuun jalostetuilla. Toki, jos pienen pennun pistää ramppaamaan rappusia ylös ja alas, niin varmasti saa aiheutettua ikävän lonkkavian. Eli on niitä vikoja omistajissakin.

– Koirien jalostaminen on mennyt samaan suuntaan kuin ihmisten yleinen käsitys ihmisestäkin. Ulkokuoren tulee olla kaunista katseltavaa, aivan sama mitä luonne ja elimistö sanovat asiaan.

– Pitkälle jalostetuilla koirilla esiintyy perinnöllisiä sairauksia ja kehonmuotoja, jotka laskevat koiran elämänlaatua. Monissa tapauksissa näkee koiran kärsivän kovasti. Jos kasvattaja, koiran omistaja tai esimerkiksi näyttelytuomarit eivät tässä vaiheessa puutu asiaan, on minun mielestäni kyse passiivisesta kiduttamisesta.

– Nykyään on paljon koiria, joilla on erilaisia terveysongelmia johtuen jalostuksesta. Löysä nahka altistaa ihosairauksille. Ulkonevat silmät: silmäongelmia. Lyttykuono: hengitysvaikeuksia. Lonkkavikaa, mielenvikaisuutta piittaamattoman jalostustyön vuoksi... Listaa löytyy. Ja miksi koirat joutuvat kärsimään tästä kaikesta? Koska joidenkin mielestä pitkälle, erikoisen näköiseksi jalostettu koira on kaunis riippumatta siitä, aiheuttaako ulkonäkö koiralle terveysongelmia. Saisivat hävetä sellaiset ihmiset!

– Jalostuksen takia moni rotu ei pysty edes synnyttämään luonnollisesti pentujaan, vaan ne pitää keisarinleikata, ja lisäksi sairaudet ovat lisääntyneet. Oma mielipide on, että jos eläin ei selviytyisi ja lisääntyisi luonnossa hyvissä olosuhteissa, joissa olisi ruokaa, juomaa ja suojaa, sen ei kuuluisikaan olla hengissä.

– Jalostus on tuonut rotuihin ominaisuuksia, jotka haittaavat esimerkiksi kaupunkielämää. Rotuja jalostetaan myös aivan liikaa ulkonäön perusteella ja liian nuorena, jolloin terveys ei ole vielä varmaa. Myöskään perityvien käytösmallien, muun muassa aggressiivisuus lisäämistä jalostuksella ei oteta huomioon tarpeeksi.

– On sellaisia koirarotuja, jotka kärsivät jalostamisesta. Eivät voi kunnolla hengittää lyttykuonon takia, tai jalat ovat liian lyhyet tai häntä on katkaistu kivuliaasti. Ihmisen takia kaikki tämä turha kärsimys!

– Monet rodut kärsivät rakenteensa takia ja pieni geneettisen vaihtelun takia perinnölliset sairaudet vaivaa.

Nämä rodut kärsivät eniten?

– Kingcharlesinspanieli. Yksi esimerkki siitä, kuinka koira on jalostettu pilalle. Koiralla ei mitään muuta olekaan kuin kilometrin pituinen sairausluettelo. On hyvä, että jotkut eläinlääkärit ovat ryhtyneet osoittamaan mieltään ja kieltäytyvät hoitamasta tiettyjä rotuja, koska jotkut koirarodut ovat sairaanloiseen kuntoon jalostettuja.

– Esimeriksi "susikoirien" takapää on aivan luonnottoman näköinen, ja mopsit eivät enää pysty kunnolla hengittämään. Isoilla skotlanninpaimenkoirilla hajoaa luut, ynnä muuta sellaista. Luonnevikaisiakin esiintyy paljon. Jalostaminen tarvitsisi lopettaa vallan.

– Koirat kärsivät liiasta jalostuksesta, tulee iho- ja muita ongelmia. Esimerkiksi "sakemannin" liian laskeva selkälinja, perä melkein maata laahaa, varmasti aiheuttaa ongelmia.

– Esimerkiksi mopsit ja pikku bulldoggit on jalostettu liian pitkälle, koska niillä on todella paljon hengitystieongelmia. Lähes kaikki puhdasrotuiset kärsivät jollain tavalla jostakin perinnöllisestä sairaudesta, se kielii jo siitä, että on liikaa jalostettu. Sääli, viattomat eläimet kärsivät ihmisten tarpeista kun ihmiset yrittävät tehdä omanlaisekseen koiria! Itse suosin sekarotuisia, terveimpiä koiria kun puhtaat.

Lue myös:


MTV3/Helmi

Kuvat: Colourbox

Lue myös:

    Uusimmat