On lottovoitto syntyä Suomeen, sanotaan. Jos haluaa elää terveenä pitkään, kannattaa toki syntyä Suomeen, mutta muuttaa hyvissä ajoin Ruotsiin. Näin ainakin siinä tapauksessa, jos on uskomista OECD:n tuoreimpaan väestöennustetutkimukseen. Suomalaisella nimittäin on yli kymmenen vuotta vähemmän terveitä elinvuosia kuin ruotsalaisella.
Suomalaisella syntyvällä lapsella ennakoidaan olevan noin 58 tervettä elinvuotta. Kaikki muut Pohjoismaat yltävät terveydessä kuudenkympin paremmalle puolelle - Tanska nipin napin, Islanti ja Norja lähentelevät seitsemänkympin rajaa ja ne ruotsalaiset yltävät omalle kymmenluvulleen.
Rahaa käytetään naapurimaita vähemmän
Elintapojen lisäksi asiantuntijat uskovat syyn löytyvän heikommasta satsauksesta terveydenhuoltoon.
– Terveydenhuollon menot Suomessa ovat kansainvälisesti ottaen erittäin alhaisella tasolla. Meidän kilpailijamaissa resursoidaan terveydenhuoltoon selkeästi paremmin, enemmän ja vahvemmin, toteaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen osastopäällikkö Markku Pekurinen.
Kollega Pia Maria Jonsson tukee Pekurisen arviota.
– Terveydenhuoltomenomme ovat muita Pohjoismaita alhaisemmat. Suomi, Ruotsi ja Tanska ovat elintasoltaan hyvin samantapaisia maita. Meillä on myöskin samankaltaiset elinolosuhteet, samoin väestömme on samankaltaista. Koulutustaso on näissä kaikissa maissa korkea. Siksi onkin outoa, että meidän terveydenhuoltojärjestelmämme ei pystyisi tuottamaan yhtä hyvää tervettä elinajanodotetta kuin naapurimaamme, johtava asiantuntija Jonsson sanoo.
Islanti tehokas
Tehokkuuden näkökulmasta katsottuna Islanti ottaa itselleen pokaalin Ruotsin ohella. Saarivaltiolla on noin 69 tervettä vuotta ja terveyteen satsattuja euroja per kansalainen reilu 2500 vuodessa.
