Suomalaisasiantuntija: Salama hyvin harvinainen lentokoneenpudottaja

Onnettomuustutkintakeskuksen johtava tutkija Ismo Aaltonen uskoo, että AirAsian kadoksissa oleva kone löytyy etsinnöissä. Asiantuntijan mukaan salama on hyvin epätodennäköinen turman aiheuttaja.

– Salama ei ole lentokoneille uhka. Niitähän sattuu Suomessakin, että salama iskee koneeseen. Varsinkin, eikä siinä sen ihmeempää. Uskoisin, että kyse on jostakin muusta. 

Asiantuntija kertoo, että kone lentää ilman sähköjäkin.

Ismo Aaltonen arvelee, että turman syy saattaa löytyä esimerkiksi voimakkaasta turbulenssista tai rakeista. Asiantuntijan mukaan yksi mahdollisuus on myös se, että todella korkealle noustessa koneen nopeus on saattanut laskea ja miehistö on menettänyt koneen hallinnan.

– Yksi vaihtoehto on, että noustaan näiden ukkospilvien yläpuolelle. Tuolla päin maailmaa pilvet ovat kuitenkin todella korkealla. Se on ehkä hieman erikoinen ratkaisu. Mutta ehkä asia selviää, kun mustat laatikot löytyvät.

Aaltonen sanoo MTV Uutisten haastattelussa, että verrattuna maaliskuussa kadonneeseen malesialaiskoneeseen, nyt puhutaan tavallisesta onnettomuudesta. Kyseessä ei ole totaalinen katoaminen.

– Tutkia on tuoreen turman alueella enemmän ja ilmavalvontaa myös. Kaikkiaan lento-onnettomuudet ovat nykyään hyvin harvinaisia. Erikoista on se, että kone katoaa matkalentokorkeudesta.

 

Lue myös:

    Uusimmat