Suojele korviasi – vältä nämä virheet!
Kuulo voi mennä pilalle melun lisäksi esimerkiksi lävistysten, vanupuikkojen tai korvatippojen takia. Men’s Health -verkkosivuston haastattelema korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri Matthew Parker Branch varoitti vaaroista.
Suojaamatta jättäminen
Pahinta, mitä kuulolle voi tehdä, on jättää kuulosuojaimet naulakkoon kovalle melulle altistuttaessa. Erittäin kovat äänet voivat vahingoittaa korvan sisällä olevia pienenpieniä karvoja, jotka toimivat kuuloreseptoreina. Yksikin altistuminen voimakkaalle melulle saattaa tuhota kerralla satoja korvan soluja, joista jokaisen häviäminen on pysyvää.
Branchin mielestä paras kuulosuojain on suojain, jota oikeasti käyttää. Korvatulpat ovat hyvä vaihtoehto, mutta korvaläpät vielä paremmat. Näiden kahden yhdistelmä on vaihtoehdoista tehokkain.
Paini tai muu raju urheilu
Korvahematooma, jota kukkakaalikorviksikin kutsutaan, syntyy, kun korvalehteen ihon ja ruston väliin tulee verenvuoto korvaan osuneen iskun seurauksena. Tyypillisesti tällaisia aiheutuu esimerkiksi painijoille tai vaikka judon, nyrkkeilyn ja rugbyn harrastajille. Jos hoitoa saa nopeasti ja veri poistetaan, välttyy korvan rustoittumiselta.
Rustolävistys
Lävistykset korvan rustossa voivat altistaa perikondriitille eli rustokalvon tulehdukselle. Se on vakava, lähinnä korvalehteen rajoittuva infektio, joka voi johtaa sairaalaan. Perikondriitissa ruston ja rustokalvon väliin alkaa kehittyä märkää. Tulehdusta voi hoitaa vain muutamilla antibiooteilla, joista useimpia annetaan suonensisäisesti. Jos korvassa havaitsee punoitusta, arkuutta ja turvotusta, koru on poistettava heti ja näytettävä korvaa lääkärille.
Vanupuikkojen käyttäminen
Henry Ford Health System -sairaanhoito-organisaation tutkijat havaitsivat, että lähes neljä prosenttia puhjenneista tärykalvoista johtui vanupuikoista. Puikon työntäminen liian syvälle korvaan voi todella vahingoittaa tärykalvoa ja aiheuttaa pysyviä kuulo- tai tasapainovaurioita. Ponteva puhdistussessio voi myös raapaista korvakäytävää ja laukaista verenvuodon tai infektion.
Odottelu
Äkillisen kuulon huononemisen taustalla voi olla esimerkiksi verenkiertohäiriö, viruksen tai autoimmuunisairauden aiheuttama tulehdus, sisäkorvan kalvon puhkeaminen tai sisäkorvaa vahingoittavat lääkeaineet. Jos kuulon menettää äkillisesti, lääkärille on syytä hakeutua heti. Hoitona on lyhyt kortisonikuuri, jonka tehosta ei tosin ole paljoa tutkimustietoa. Yli kuudella kymmenestä kuulonmenetys paranee itsestään, mutta osalla se jää pysyväksi.
Korvatipat
Reseptivapaiden korvatippojen käyttäminen vaikuttaa harmittomalta ja jopa hyödylliseltä, jos ongelmana on ulkokorvatulehdus eli uimarin korva. Uimarin korva on toistuvien korvakäytävätulehdusten aiheuttama tila, jolle ovat ominaisia muun muassa korvakäytävää ahtauttavat ihonalaiset luukyhmyt. Kuitenkin joillakin ihmisillä korvatipat voivat aiheuttaa kuuroutta.
Riskiryhmässä ovat ne, joilla on vaikka tietämättäänkin puhjennut tärykalvo. Tärykalvossa voi olla reikä synnynnäisesti, tai korvaan on voitu nuorempana työntää putkia, tai sitten aikaisemmin sairastettu infektio tai saatu vamma on voinut jättää reiän. Melko selkeä merkki puhjenneesta tärykalvosta on ilman virtaaminen korvasta ulos, kun nenänieluun aiheutetaan painetta pitämällä hengitettäessä nenästä kiinni. Tippojen sisältämät aineet voivat tärykalvolle asti päästessään olla myrkyllisiä ja johtaa pysyvään kuurouteen.
Sukellussääntöjen rikkominen
Sukeltajan yleisin terveydellinen ongelma on välikorvan paineentasausvaikeus. Se ilmenee korvan kipuna ja lukkoisuutena ja ympäröivän paineen lisääntyessä mahdollisesti myös korvan soimisena. Jos paineentasaus epäonnistuu, seurauksena voi olla jopa pysyviä, kuuloon ja tasapainoon vaikuttavia sisäkorvavaurioita.
Ongelmaa ilmenee, jos sukeltaja nousee ylös liian nopeasti eikä pysty tasaamaan painetta korvan sisällä, jolloin tärykalvo saattaa puhjeta. Painevaurion vuoksi kannattaa käydä lääkärillä, jotta kiireellistä hoitoa vaativa sisäkorvavaurio saadaan suljettua pois. Lääkityksellä oireilukin lievittyy usein nopeammin.
Lähteet: Menshealth.com, Kuuloliitto.fi, Therapiafennica.fi, Terveyskirjasto.fi, Tohtori.fi, Medioxygen.fi, Kysy.fi
Kuva: Colourbox.com
Oletko nähnyt ennen korvatonta kania? Katso videoklippi pienestä "Pinokkiosta" alla.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää