Suomen urheiluliiton SUL:n tukijat eivät ole irtisanoneet sopimuksiaan keskiviikkona julkistetun kuulantyöntäjä Ville Tiisanojan dopingkäryn takia. Tiisanoja jäi kesällä kiinni kolmessa eri testissä testosteronin käytöstä ja myönsi käryn käytyä käyttäneensä kiellettyjä aineita.
- Tukijamme ovat suhtautuneet tilanteeseen odotetusti. He ovat toivoneet, että selvitämme asian perusteellisesti ja ovat olleet tyytyväisiä meidän reaktioihimme, SUL:n puheenjohtaja Antti Pihlakoski sanoi torstaina.
SUL langetti Tiisanojalle kahden vuoden kilpailukiellon ja lisäksi hänelle määrättiin 50 000 euron sopimussakko. Tiisanojan ja SUL:n valmennussopimuksessa oli dopingpykälä.
- Aika iso osa meidän sponsoreistamme on tehnyt monivuotisen sopimuksen ja he ovat pitkäaikaisia tukijoita. He tietävät meidän tekemämme valistustyön ja testausohjelman, Pihlakoski kommentoi sponsorien reaktioita.
Puheenjohtajan mukaan vähemmän aikaa tukijoina toimineet yritykset ovat reagoineet käryuutiseen voimakkaammin. Arvokisatason urheilijan dopingtapauksesta nousee niin iso kohu.
- Olemme pyrkineet selvittämään tukijoille, että kyseessä on yksittäistapaus. Uskomme, että porukka näkee metsän puilta, Pihlakoski totesi.
Lyhytaikaiset sponsorisopimukset liittyvät SUL:n osalta lähinnä Ruotsi-maaotteluun, joka kilpaillaan joka toinen vuosi Helsingissä. Flunssaan vedonnut Tiisanoja ei työntänyt maaottelussa, kun kärystä oli jo vihiä.
Sponsorien reaktiot selviävät kauttaaltaan vasta myöhemmin, kun on uusien sopimusten teon aika. Pihlakoski toivoo, ettei Tiisanojan dopingtapaus kovasti kolahda liiton talouteen.
(MTV3-STT)
