Pyysimme isänpäivän kunniaksi lukijoitamme kertomaan parhaat muistonsa isän kanssa eletyistä hetkistä. Kisaan saapui useita hauskoja vastauksia. Lue, miten isä on hauskuuttanut perhettään!
Hauskimmat muistot isästä
”Isä pyysi ylpeänä ihailemaan täysin kupruttomasti tapetoitua huonetta uudessa kodissamme. Olikin tosi siistiä jälkeä. Kuvio vain oli ylösalaisin.”
”Isän kanssa oltiin mäkeä laskemassa kalliolla ja ei lasku sujunut oikein kuvion mukaan. Sukset pysähtyivät ja isä jatkoi matkaa, tälle asialle nauretaan vieläkin!"
”Joskus 1980-luvulla juhannuksena sukulaisten luona oli ollut ukkojen saunavuoro, kun isäni oli uintireissullaan päättänyt kokeilla surffilautaa. Tuuli oli lähtenyt viemään lautaa ja niin isäni kiersi laudallaan suurin piirtein koko järven, kun ei osannut ohjata. Oli siinä mökkiläisillä ollut naurussa pitelemistä.”
”Meidän isä päätti leipoa meille lapsille pullaa, meidän pienenä ollessa. Pullista tuli niin kovia koppuroita, ettei niitä pystynyt edes syömään.”
Kuvituskuva.
”Iskä vei minut joskus skidinä leffaan, olin että jippii, siellä menee Tappava Ase! Mentiin ensin jätskille. Luulin saavani oikein tuutin! Sain mansikka-Eskimon, kaikkein halvimman tikun... No, leffa oli ainakin pelastus? Ei ollut! Mentiin katsomaan Vääpeli Körmyä ja Vetenalasia vehkeitä! Jumalauta, jäi trauma! Omalle pojalle en ole noin nihilisti! :D”


