Eero Tanskanen joutui jäämään neljä vuotta sitten sairauseläkkeelle pitkään jatkuneiden vaivojen vuoksi. Viime tammikuussa hänen elämänsä sai uuden suunnan, kun Nina Haavisto vieraili Studio55.fissä puhumassa kiinalaisesta lääketieteestä.
Eero Tanskanen alkoi kärsiä vuonna 1957 keuhkosairaudesta. 1970-luvulla mukaan tulivat kiusalliset selkäkivut. Vuosien mittaan vaivat kasvoivat toistuvan päänsäryn ja kroonisen nuhan aiheuttamien ongelmien muodossa.
− Keuhkojen oireet viittasivat lääkärien mukaan astmaan. Kouraan lyötiin muun muassa astma-, allergia- ja särkylääkkeitä, ja kun niistä ei ollut sanottavaa apua, tilalle määrättiin kokeiltavaksi aina vain uusia, Eero kuvaa.
Vuonna 1967 osa Eeron oikeasta keuhkosta poistettiin laajentumien takia. Sen jälkeisinä vuosina operoitiin kaikki nenä- ja korvaontelot. Toimenpiteet toivat vain hetkellisen avun.
Eero yritti suoriutua ansiotyöstä ja ylläpitää harrastuksia, mutta elämä vaivojen kanssa kävi raskaaksi. Hän joutui jäämään toistuvasti sairauslomalle.
− Voimakas väsymystila iski turhan usein. Univaikeuksien myötä koin voimakkaita mielialavaihteluja, jotka alkoivat vaikuttaa ikävästi perheen sisällä ja kontakteissa läheisiin.
Tv-lähetys pysäytti
Vajaa neljä vuotta sitten Eeron jaksamiselle tuli stoppi. Keuhkot olivat huonossa kunnossa, selkäkivut lisääntyivät ja univaje lisäsi väsymystilaa. Työpaikkalääkäri suositteli potilaalleen sairauseläkettä.
− Olen luonteeltani sellainen, että olen aina valmis etsimään ja kokeilemaan uusia hoitomenetelmiä, mikäli niiden avusta on faktatietoa. En ole koskaan halunnut luovuttaa sairauden helpottumisen suhteen. Ehkä eläkkeellä ollessa jaksoin paremmin taistella terveyteni puolesta.
Tilaisuus kokeilla jotain uutta ilmestyi sattumalta viime tammikuussa, kun Eero katsoi netistä Studio55.fi-haastatteluja. Kun kiinalaisen lääketieteen asiantuntija Nina Haavisto kertoi ruudussa, miten ikivanha lääketiede tuo avun monenlaisiin vaivoihin, Eeron mielenkiinto heräsi.
− Haastattelu kiinnitti heti huomioni. Olin saanut yli kymmenen vuotta sitten akupunktiosta apua polvikipuun, mutta muuten kiinalainen lääketiede ei ollut minulle tuttua. Lähetin heti Ninalle sähköpostia ja kerroin tilanteestani.

