STT:n vertailu: Suomen paras lukio on Hangossa – katso oman lukiosi sijoitus

Suomen lukioiden kärki meni uusiksi STT:n valtakunnallisessa vertailussa, jossa otettiin huomioon oppilaiden lähtötaso. Mediat eivät ole aiemmin julkaisseet vastaavaa vertailua.

Aiemmin julkisuudessa on nähty lähinnä yo-tuloksiin perustuvia lukiolistoja, joissa menestyjiä ovat olleet esimerkiksi Ressun lukio ja Helsingin suomalainen yhteiskoulu. STT:n vertailussa kärkeen ylsivät aivan toiset opinahjot: ensimmäiseksi sijoittui Hangö gymnasium Hangossa, toiseksi Siikalatvan lukio Pulkkilassa ja kolmanneksi Kulosaaren yhteiskoulu Helsingissä.

Vertailussa mitattiin lähtötasoa syksyn 2009 sisääntulokeskiarvoilla, joista käytettiin lukiokohtaisia keskiarvoja. Suurin osa tuolloin lukionsa aloittaneista kirjoitti ylioppilaaksi tänä vuonna. Lähtötasoa verrattiin koko kuluvan vuoden pakollisten aineiden lukiokohtaisiin yo-tuloksiin. Vertailussa pyrittiin määrittämään, kuinka paljon keskimääräinen taso on muuttunut lukion aikana. Ensimmäiseksi sijoittui koulu, jossa oli suurin positiivinen muutos suhteessa keskivertolukioon.

Erot ovat pieniä

STT:n vertailun mukaan suomalaislukioiden erot ovat hyvin pieniä. Ensimmäinen lukio näytti nostaneen keskimääräistä osaamistaan kouluarvosanoina tarkastellen yhden numeron suhteessa keskivertolukioon. Viimeiseksi sijoittuneen lukion keskimääräinen taitotaso näytti puolestaan laskeneen 0,7 numeroa suhteessa keskivertolukioon. Tuolle välille sijoittuvat kaikki vertailun lähes 400 lukiota.

Kymmenen parhaan joukossa oli neljä pientä koulua: kärkikolmikon Hanko ja Siikalatva sekä Kotka svenska samskola ja Valtimon lukio. Valtimosta kirjoitti koko vuonna vain viisi oppilasta, muista kolmesta kustakin 15.

Ruotsinkieliset lukiot menestyvät vertailussa: niitä on kärkikymmenikössä kuusi. Kielilukioita oli 30 parhaan joukossa neljä.

STT asetti lukiot järjestykseen myös perinteiseen tapaan pelkän yo-tuloksen perusteella. Mukana olivat koko vuoden tulokset, ja parhaan ero huonoimpaan oli kouluarvosanoina ajatellen vajaat kolme arvosanaa. Kärkikolmikko oli odotuksenmukainen: Etelä-Tapiolan lukio, Ressun lukio ja Helsingin Suomalainen Yhteiskoulu. Näin tarkastellen 10 kärkeen sijoittui kolme koulua, jotka menestyivät myös uudessa vertailussa: Siikalatva, Kulosaari ja Katedralskolan i Åbo. Lisäksi perinteisen vertailun ykkönen Etelä-Tapiolan lukio ylsi STT:n vertailussa sijalle 19.

"Askel oikeaan suuntaan"

STT:n haastattelemat asiantuntijat pitävät tuoretta vertailua askeleena oikeaan suuntaan. Lähtötason huomioiva vertailu on kouluja kohtaan reilumpi kuin pelkkä yo-tulosten tarkastelu. Tätä mieltä ovat Opetushallituksesta vastikään eläkkeelle jäänyt erikoistutkija Jorma Kuusela, johtava ekonomisti Mika Kortelainen Valtion taloudellisesta tutkimuskeskuksesta, ylioppilastutkintolautakunnan aktuaari Alex Hellsten ja professori Jouni Välijärvi Jyväskylän yliopiston koulutuksen tutkimuslaitokselta.

Laajaa lukiovertailututkimusta virittelevän Kortelaisen mukaan sisääntulokeskiarvo on yo-kirjoituksissa menestymisen tärkein selittäjä. Kun sen vaikutus otetaan huomioon, tarkastelussa päästään lähemmäs opetuksen vaikutuksen mittaamista.

Tutkijat eivät kuitenkaan tekisi tuoreen vertailun pohjalta suoria päätelmiä opetuksen tasosta. Koulumenestykseen vaikuttavat monet tekijät, ja menestyksen taustaa pitäisi tutkia tarkemmin.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat