Stinan suunnitelma: Perustie

Munkkinemen Perustiellä sijaitseva yksiö on tilava. Talo on kaunis ja funkkistyylinen. Tuomas on nuori opiskelija ja hän haluaisi, että asunnosta saataisiin hieman trendikkäämpi ja myyntiä ajatellen lisää tilantunnetta. Budjetiksi Tuomas on ajatellut 2000-2500 euroa. Tästä summasta olin ajatellut käyttää suuriman osan keittiön ilmeen kohentamiseen.

Keittiön ovet vaihdetaan kiiltävän punaisiksi ja yläkaapit valkoisiksi. Pöytätasot vaihdetaan puulaminaatti tasoksi antamaan lämpöä. Kaapistojen yläpuolelle asetetaan modernit kromivalaisimet ja kaapinoviin kromiset kahvat.

Asunnosta poistetaan tilanjakaja, näin huoneistoon saadaan avaruutta ja samalla paikka ruoka- ja työpöydälle. Huonekaluista viedään osa pois ja tuodaan tilalle trendikkäämpiä ja tilavampia. Tuomaksen sängystä tehdään leposohva asettamalla isoja taustatyynyjä seinää vasten. Vastakkaiselle seinustalle lainataan kaksi pienikokoista nahkanojatuolia.

Ruoka- ja työpöydäksi tuodaan kromijalkainen valkoinen pöytä, jonka ympärille sijoitetaan Myyran tuolit. Kalusteet lainattiin Iskusta.

Koska asunto sijaitsee ensimmäisessä kerroksessa, ikkunoihin asennetaan kromipintaiset sälekaihtimet. Niissä on pieniä valoreikiä antamaan asuntoon valoa, mutta samalla estää ulkoa näkyvyyden asuntoon.

Kylpyhuone ehostetaan vain uudella peilikaapilla ja maalamalla katto valkoiseksi. Suihkuverho vaihdetaan valkoiseksi ja lisäksi uusitaan suihkuverhon tanko kromiseksi.

Sisääntulo siistitään maalaamalla seinät kauniin ruskeaksi. Vaatekaapin eteen laitaan punainen oviverho, joka antaa väriä ja sama väri jatkuu asunnossa eri yksityiskohdissa.

Lue myös:

    Uusimmat