(Warner Music Finland)
Paljon on parissa vuodessa ehtinyt tapahtua näiden lappilaisten teinirokkarien elämässä. Itsellä bändin uran seuraaminen alkoi kuriositeettina, mutta tämän vuoden kesän aikana mielipide muuttui, kun huomasi sen talentin, mikä sallalaiskolmikon hommasta huokuu. Stallarien liveakti on energinen ja mukaansatempaava ja on ollut helppo huomata, miten kaikki, soittotaidosta ja -varmuudesta lähtien, on koko ajan parantunut. Ennillä (laulu ja kitara), Hennalla (basso) ja Riinalla (rummut) on takana jo festari- ja klubikeikkoja ympäri Suomen sekä lämmittelybändin rooli Iggy & The Stoogesin jäähallikeikalla. Warner Music nappasi tytöt talliinsa ja nyt on vuorossa debyyttialbumi Somewhere High.
Levyn potkaisee käyntiin Let Me Make It Real, joka on ok biisi avausraidaksi. Alkaa kivasti Riinan rummuttelulla ja Hennan bassottelulla. Levyn tiktakkimaisin biisi. Seuraavat kaksi biisiä ovat kevään demolta ja niitä on voinut kuunnella virallisten sivujen playerilla. Rainmakerin alussa kummastuttaa muutokset, mutta lopussa rokkaa hyvin. Taustalaulua on lisätty ja Hennan basso tullut mukaan vahvemmin. Freeminded, allekirjoittaneelle demon suosikkibiisi on muokattu ihmeelliseksi rallatukseksi. Aiemmin timanttinen riffi on tosin filleineen nyt enemmän omanlaisensa aiemman, selkeämmän ramones-paahdon sijaan. Sitten vuorossa on hieman rauhallisempaa materiaalia Take Care, Sisterin muodossa. Ehdottomasti levyn parhaita kappaleita. Viitosbiisissä Love To Make You Cry taustalaulut whoa-whoa-huutoineen toimivat mainiosti. Perus hardrockia.
You Won't Get It on levyn ainoa ei-oma biisi (muut ovat Enni Kivelän käsialaa) ja samalla eka sinkku. Huippubiisi, svengaa kuin hirvi. Tuotantotiimi osui nappiin tätä tehdessään. Sinkkubiisiä seuraava lähtee käyntiin rullaavalla riffillä. Alkuun fiilikset kertoivat kyseessä olevan vain ihan ok biisi, mutta sittemmin HB on viihtynyt soittimessa useastikin. Itse asiassa seiskabiisistä lähtee käyntiin levyn henkilökohtainen suosikkibiisinelikko, joka jatkuu . Biisi alkaa levyn rankimmalla riffillä, mutta muuttuu sulavasti power balladiksi. Kasarihenkinen, mahtipontinen biisi, joka kuulostaa meikäläisen korvaan hieman Skid Row'lta. Asia ei tietenkään haittaa vanhaa Skid Row -diggaria lainkaan. Kitarasoolokin on täyttä timanttia. Balladin jälkeen vuorossa on levyn nimibiisi , joka palauttaa homman rullaamaan rauhallisemman hetken jälkeen. Poppipunk-hengessä mennään. Ennin ääni nousee välillä todella korkeuksiin. on perinteistä rokkenrollia, jossa mukana säestämässä viiskytlukulainen piano. Keikoille kun saisi mukaan jonkun kovan pimputtajan.
