SpaceX-miehistö saapui onnistuneesti kansainväliselle avaruusasemalle – katso tapaaminen painottomassa tilassa

Uudet ihmiset saapuivat maapalloa kiertävälle avaruusasemalle – katso miehistöjen tapaaminen painottomassa tilassa 0:48
Katso miehistöjen tapaaminen tästä.

SpaceX:n kapseli saapui varhain perjantaina turvallisesti kansainväliselle ISS-avaruusasemalle.

SpaceX:n kapselin kyydissä on kansainvälinen miehistö. Kaksi yhdysvaltalaista astronauttia, venäläinen kosmonautti ja Yhdistyneiden arabiemiirikuntien astronautti aloittavat avaruudessa kuuden kuukauden mittaisen tieteellisen operaation.

Reutersin mukaan avaruusalus telakoitui ISS-avaruusasemalle 25 tuntia sen jälkeen, kun se oli laukaistu Nasan Kennedyn avaruuskeskuksesta.

Miehistön tehtävänä on toteuttaa yli 200 koetta, joissa tutkitaan muun muassa ihmisen solujen kasvua avaruudessa. He testaavat myös, miten palavaa materiaalia voi hallita painovoimattomissa olosuhteissa.

SpaceX:n miehistön tehtävien tarkoituksena on edesauttaa tulevaisuuden pidempiä tutkimusmatkoja Kuuhun ja muualle avaruuteen. Yhdysvaltain avaruushallinto hyödyntää saatavaa tutkimustietoa Nasan Artemis-ohjelmassa, joka on Apollo-ohjelman seuraaja. 

Yksityisen rakettiyrityksen omistaa miljardööri Elon Musk. Kyseessä on kuudes ISS-miehistö, jonka SpaceX on lennättänyt Nasalle. 

Klo 12:11: Video lisätty, otsikkoa muutettu

Lue myös:

    Uusimmat