Sotkuinen koti voi aiheuttaa rahanmenoa – tähän mokaan suomalaiset sortuvat

Elfan tuore säilytystilatutkimus paljastaa, että jopa 45 prosenttia suomalaisista on tehnyt joskus tuplaostoksia siksi, etteivät he ole löytäneet omistamaansa tavaraa epäjärjestyksen vuoksi.

Omistatko sinäkin kaksin kappalein tavaroita, joiden aiemmin ostamaasi kappaletta et ole löytänyt tarpeen tullen? Et ole ainoa. Jopa 45,3 suomalaisista on ostanut tavaroita, jotka he jo omistavat, mutta eivät ole löytäneet niitä epäjärjestyksen vuoksi, kertoo Elfan säilytystilatutkimus.

– Kyseessä lienee pikkutilpehööri, joka on hinnaltaan edullista ja joka helposti häviää laatikon tai kaapin uumeniin, arvioi Elfa Finlandin markkinointikoordinaattori Kirsi Kajander.

– Toisaalta taas vaatesäilytyksen perukoilta tai harrastetarvikkeiden joukosta tulee itsekin tehtyä silloin tällöin löytöjä, joista ei juurikaan muistikuvaa ollut. Keittiö on meillä yhä edelleen kodin sydän, ja purkkia ja purnukkaa kertyy kaapin perukoille varmaan yhdelle sun toiselle.

Tutkimus paljastaa, että eniten epäjärjestystä aiheuttavat vaatteet niin Suomessa, Ruotsissa kuin Tanskassakin. 

– Ei ole yllättävää, että vaatteet koetaan vaikeaksi järjestää. Useimmat ihmiset ostavat uusia vaatteita ilman, että kävisivät läpi vanhojen vaatteiden varastoja. Vanhat ja ehkä jo käytöstä poistuneet vaatteet vievät kaappitilaa vuodesta toiseen. Kaappeihin syntyy mukavasti tilaa, kun vie vanhoja vaatteita ajoittain kierrätykseen. Toinen vinkki on järjestää vaatteet kaappiin siihen järjestykseen kuin ne ovat päälläsi. Tuntuu luonnollisemmalta katsoa vaatevalikoimaansa niin, Kajander sanoo.

Riittämättömät säilytystilat vaivaavat monia

Riittämättömien tai epäkäytännöllisten säilytystilojen vuoksi monet joutuvat säilyttämään tavaroitaan kotiensa ulkopuolella esimerkiksi vuokravarastossa, vanhempien tai ystävien luona. Neljällä kymmenestä suomalaisesta on ollut tavaroita säilytyksessä kotinsa ulkopuolella. Lähes joka toinen ulkopuolista varastotilaa käyttäneistä suomalaisista uskoo, että voisi paremmilla säilytysjärjestelmillä säilyttää kaikki omat tavaransa kotonaan.

– Kaiken kaikkiaan säilyttämiseen vaikuttavat varmastikin Suomen kalliit asuntoneliöt, ja säilytyksen suunnitteluun onkin alettu kiinnittää enemmän huomiota vasta viime aikoina, Kajander toteaa.

Tutkimusta varten haastateltiin kaikkiaan 4145 henkilöä, jotka olivat iältään 18–80-vuotiata: Suomesta 1029, Ruotsista 1043, Norjasta 1038 ja Tanskasta 1035 henkilöä. Elfa teetti tutkimuksen Cint/Snabba Svar -tutkimusyrityksellä.

Lue myös:

    Uusimmat