Sotailmailun konkari tyrmää Hornet-hävittäjien väitetyt jättikustannukset: "Aivan puhdasta potaskaa"

Entinen puolustusministeriön kansliapäällikkö tyrmää väitteet, joiden mukaan Suomeen vuonna 1992 hankittujen F/A-18 Hornet -hävittäjien kustannukset olisivat nousseet odotettua korkeammiksi.

Kirjailija Pentti Sainio kertoo 3.5. julkaistussa kirjassaan Armeijan hukatut miljardit - Suomen sotajohdon salaisuudet, että Suomeen vuonna 1992 hankitut Hornetit ovat vieneet valtaosan puolustusvoimien varoista.

Sainion mukaan koneiden elinkaarikustannukset 35 vuoden ajalta ovat yhteensä noin 15 miljardia euroa, noin kymmenkertaisesti vuonna 1991 tehtyyn arvioon verrattuna.

Entinen puolustusministeriön kansliapäällikkö ja ilmavoimien komentajana ja esikuntapäällikkönä työskennellyt kenraaliluutnantti Matti Ahola tyrmää Sainion väitteet ja pitää kirjassa esitettyjä lukuja erikoisina.

– Silloin Hornetin päätösvaiheessa julkaistiin useita vastaavia teoksia ja mitä lehtireferaatteja olen lukenut tästä Sainion kirjasta, niin siinähän on aivan puhdasta potaskaa. Kirjoittaja ei ole perehtynyt aiheeseen lainkaan. Hän esittää väitteitä, joilla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

"Hinta ei ole muuttunut senttiäkään"

Suomen hallitus päätti 64 Hornet-hävittäjän hankkimisesta toukokuussa 1992. Sopimus allekirjoitettiin 5. kesäkuuta samana vuonna. Hävittäjien kappalehinta oli noin 30-40 miljoonaa euroa.

Ahola työskenteli tuolloin ilmavoimien esikuntapäällikkönä ja istui itse ensimmäisen Suomeen saapuneen koneen takapenkillä.

Hänen mukaansa Hornet -hävittäjistä koituneet kustannukset ovat pysyneet arvioidussa ja koneiden käyttökustannukset otettiin huomioon jo hankintoja valmisteltaessa.

– Ensimmäinen tosiasia on se, että kun jotain tällaista tavaraa ostetaan, niin se ostetaan elinkaudeksi. On se nyt sitten 30, 35 tai 40 vuotta. Tällaisen hankkeen kokonaiskustannuksista se ostoarvo on vain noin kolmasosa elinkaarikustannuksista. Kaksi kolmasosaa kustannuksista tulee kaluston käytöstä ja ylläpidosta. Kun on tietokonepohjainen järjestelmä, jonka elinkaareksi on suunniteltu 30 vuotta, niin ei voi ajatella, että niillä alkuperäisillä tietokoneilla ja niiden ohjelmistoilla pärjättäisiin 30 vuotta.

– Sen (Hornet-hankinnan) hinta ei ole muuttunut senttiäkään, ei siis dollaria tai senttiäkään siitä allekirjoitetusta. Kaikki mitä silloin sovittiin, on pitänyt täsmälleen paikkansa ja Yhdysvallat on ollut aivan loistava tavarantoimittaja. 

Ilmavoimien tärkeimpään kalustoon kuuluvien F/A-18 Hornet -hävittäjien on tarkoitus poistua käytöstä ensi vuosikymmenen loppupuolella. Uusien hävittäjien hintalapuksi on arvioitu useita kymmeniä miljardeja euroja. 

Suomen koko puolustusmenot ovat tänä vuonna yhteensä noin 2,9 miljardia euroa.

Lue myös:

    Uusimmat