Somessa hämmästellään tätä kaksikkoa: Kukaan ei ole uskoa heitä äidiksi ja tyttäreksi!
Yhdysvaltalaisäiti julkaisi yhteisvideon tyttärensä kanssa. Kaikki eivät ota uskoakseen, että he todella ovat sukua, kertoo The Mirror.
Yhdysvaltalainen Cynthia Slam jakoi 10. elokuuta TikTok-tillään videon, jolla hän kertoo monien luulevan häntä ja hänen teini-ikäistä tytärtään kavereiksi. Monen on Cynthian mukaan vaikea uskoa, että he tosiaan ovat sukua toisilleen ja vieläpä äiti ja tytär.
Videolla nähdään ensin videota Cynthiasta ja hänen tyttärestään. Sen jälkeen näkyy yhteiskuva, jossa tytär on vielä pieni lapsi.
Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä.
Eräällä aiemmalla videolla Cynthia on julkaissut kuvia tyttärestään vuosien varrelta. Videolla hän kertoo tulleensa raskaaksi 18-vuotiaana, eikä biologinen isä koskaan ollut mukana kuvioissa. Cynthia kertoo kasvattaneensa tyttärensä yksin.
Jos video ei näy, voit katsoa sen täältä.
Cynthia kertoo olevansa nykyään 35-vuotias ja tyttären olevan 16.
Sukulaissuhde hämmentää
Cynthia on jakanut useita videoita tyttärestään, mutta 10. elokuuta julkaistua videota on katsottu jo yli kolme miljoonaa kertaa. Videon alussa moni näytti kommenttien perusteella luulevan, että kaksikko kertoisi seurustelevansa. Tieto siitä, että kyseessä ovat äiti ja tytär, tuli monelle yllätyksenä.
– En usko! Hän (äiti) näyttää parikymppiseltä! epäili joku.
– Vau! ällisteli eräs.
– Hullua, miten he eivät näytä yhtään samalta, kommentoi kolmas.
– Tosielämän Gilmoren tytöt! kirjoitti neljäs.
Lue myös: Céline, 26, käytti tuhansia kauneusleikkauksiin, mutta joutui pettymään – ei löydä poikaystävää
Lähteet: @cynthiaslam/TikTok, The Mirror
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää