Céline, 26, käytti tuhansia kauneusleikkauksiin, mutta joutui pettymään – ei löydä poikaystävää
Koulukiusaamisesta kärsinyt Céline, 26, on käyttänyt kymmeniä tuhansia ulkonäköönsä. Kumppania ei silti ole löytynyt.
Célinen tarina todistaa, ettei ulkonäöllä välttämättä ole merkitystä parinvalinnassa. Ulkonäköönsä aiemmin tyytymätön Céline Centino, 26, on käynyt useissa kauneuskirurgisissa operaatioissa, muttei silti löydä kumppania.
– Olen ulkona ystävieni kanssa ja miehet katsovat, he tuijottavat minua kuin haluaisivat hotkaista minut, mutta jos hymyilen heille hieman kutsuakseni heitä luokseni, eivät he koskaan tule, Céline kuvaili The Sunille.
– Joskus, jos olemme yökerhossa ja tarjolla on paljon alkoholia, mies saattaa tervehtiä ja jutella, mutta tavallisesti he ovat niin humalassa, etten viitsi vaivautua.
Ei suuria vaatimuksia kumppanille
Jos treffeille päästään, miehet ovat Célinen mukaan aluksi jännittyneitä. Hän toivoisi löytävänsä kumppanin, eikä vaatimuksiakaan ole monia.
– Hänen pitäisi olla pitkä, ainakin pidempi kuin minä, ja tykkään siitä, että mies on hauska ja saa minut nauramaan. Mutta hiusten tai kasvojen suhteen ei ole väliä, mielestäni persoonallisuus on ulkonäköä tärkeämpi.
Käyttänyt kymppitonneja ulkonäköönsä
Célineä itseään kiusattiin nuorempana ulkonäön vuoksi. Elämänsä aikana hän on käyttänyt jo 20 000 puntaa, yli 23 000 euroa, leikkauksiin ja täyteainehoitoihin. Nyt nainen tienaa kuviaan myymällä ja kertoo, että jopa entiset kiusaajat ovat huomanneet hänet sosiaalisessa mediassa.
Céline jakoi kuvaparin "kymmenen vuoden haasteessa", jossa jaetaan kaksi kymmenen vuoden välein otettua kuvaa. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
Selaa kuvia nuolilla. Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
– Leikkausten jälkeen muutama minua kiusannut on yrittänyt ottaa yhteyttä, mutten viitsi vastata, Céline kuittaa.
– Olin niin tyytymätön itseeni aiemmin, koin olevani ruma ja tunsin olevani vankina kehossani. Tein kovasti töitä kampaajana ja säästin tienaamani rahat ensimmäiseen rintaleikkaukseeni.
"Vuosikausien kiusaamisen jälkeen olen viimein tyytyväinen itseeni"
Nyt pelkästään rintaleikkauksia on takana jo kolme. Täyteainepistoksia Céline ottaa muutaman kuukauden välein.
– Äitini sanoo, etten tarvitse niitä, mutta hän on vain huolissaan kaikista operaatioista. Tämä on kuitenkin lopulta minun kehoni, hän kuvaa.
– Vuosikausien kiusaamisen jälkeen olen viimein tyytyväinen itseeni ja siihen, miltä näytän, minulla on paljon ystäviä ja ihana perhe, mutta olisi ihanaa saada myös poikaystävä, jonka kanssa jakaa kaikki.
Katso myös: Ottaisitko esimerkiksi täyteainetta huuliisi? Tätä mieltä helsinkiläiset ovat pistoshoidoista:
Lähteet: Thesun.co.uk, Instagram.com/ccentino
Uusimmat
-
23:49
Poliisi kohdisti valvontaiskun taksiliikenteeseen Oulussa: Huomautuksia sateli roppakaupalla
-
23:32
Suninen loisti, Rovanperä kävi ulkona tieltä, Lappi keskeytti rumasti – näin Chilen MM-rallin perjantai eteni
-
23:31
Räppäri Tupac Shakurin murhasta tehty pidätys
-
23:11
Yhdysvallat kertoo Serbian lisänneen joukkojaan Kosovon rajalla – kehottaa vetäytymään
-
22:59
SM-liigavalmentaja tuuttasi täyslaidallisen kulisseissa – ei voinut käsittää tätä yksityiskohtaa: "Se pitäisi kai erottaa?"
-
22:59
Britannian vastaus Venäjän valevaaleihin: "Emme koskaan tunnusta Venäjän aluevaatimuksia Ukrainan alueella" – MTV seuraa sotaa
-
22:47
Venäjän hiihtotähdet edelleen pannassa – iso päätös vahvistui
-
22:17
YK aloittaa avustustehtävän Vuoristo-Karabahissa ensi kertaa kolmeen vuosikymmeneen
-
22:07
Pelicansin Michal Jordan ajettiin taas ulos – näin kommentoi Tommi Niemelä
-
21:36
MTV Uutiset tulvien valtaamassa New Yorkissa: "Aamu alkoi kahlaamalla – aika moni sanonut ärräpäitä"
-
21:34
Huippujalkapalloilija harkitsi peruuttamatonta tekoa – uhkaava tilanne sai onnellisen lopun
-
21:30
Näyttelijä Seela Sella ymmärtää Hitleriä, vaikka onkin juutalainen: "Hitlerissä tulee esille kaikki ihmisen puolet"
-
21:23
Vaimo narautti miehensä työpaikkaromanssista ja aloitti kiivaan taiston – pommitti salarakasta herjauksilla, seksiäänillä ja lasten valokuvilla
-
21:15
JYP-tähti hurmoksellisessa vireessä – Pelicans hävisi taas, TPS ei vieläkään
-
21:00
Tutkijat onnistuivat ensimmäistä kertaa näkemään galakseja yhdistävän "kosmisen verkon" hehkun
-
20:50
Esapekka Lappi korjasi harhaluulon rajusta ulosajostaan – "Ei mennyt lähellekään"
-
20:40
VPS:n ennätyksellinen putki katkesi – erikoinen tilanne hämmästytti Inter-valmentajaa
-
20:31
Rallikuski käveli vaivalloisesti pois ulosajopaikalta – nämä tyrmäävät kuvat kertovat miksi
-
20:15
Hammaslääkäri varoittaa neljästä yleisestä hammaspesuvirheestä
-
20:13
Katalaa tekoälyhuijausta havaittu maailmalla – rikolliset tekeytyneet uhrin lapseksi
-
Lataa lisää