USA 1999. Ohjaus: Diane Keaton. Käsikirjoitus: Delia ja Nora Ephron. Tuotanto: Laurence Mark ja Nora Ephron. Kuvaus: Howard Atherton. Leikkaus: Julie Monroe. Pääosissa: Meg Ryan, Diane Keaton, Lisa Kudrow, Walter Matthau, Adam Arkin, Duke Moosekian, Ann Bortolotti, Cloris Leachman, Jesse James. Kesto: 101 min.
Diane Keaton ponkaisi aikoinaan komediennen uralleen Woody Allenin elokuvien myötä, ja nimenomaan koomisissa rooleissa hän on aina ollut parhaimmillaan. Ohjaajana Keaton on ehtinyt kokeilla siipiään sekä TV:n että elokuvan puolella, ja uusimmassaan hän häärii sekä kameran edessä että takana. Soitellaan tarkastelee nykynaisten kiireistä ja monipaineista elämää pehmoisen tragikomedian keinoin. Käsikirjoittajina ovat toimineet aikaisemmistakin Meg Ryan -lällyilyistä (Uneton Seattlessa ja Sinulle on postia) tutut Delia ja Nora Ephron.
Sisarukset Eve, Maddy ja Georgia ovat kiireisiä uranaisia, jotka pitävät yhteyttä toisiinsa lähinnä kännykän avulla. Eve (Meg Ryan) pitää omaa pitopalvelua, Maddy (Lisa Kudrow) on omia polkujaan kulkeva huithapeli-näyttelijä ja Georgia (Diane Keaton) nimeään kantavalle naistenlehdelle omistautunut päätoimittaja, jonka kunnianhimo ei tunne mittaa ei määrää. Niinpä kun vanha dementti-isä Lou (Walter Matthau) joutuu sairaalaan, Eve siskoksista vastuullisimpana päätyy hoitamaan tätä. Tapahtumat kuvataankin lähes tyystin Even näkökulmasta.
Maddyn hurvitellessa ulkomailla ja Georgian miettiessä tahollaan levikkinsä laajentamista Even on revettävä sekä perheensä että isänsä huoltajaksi, mitä aviomies Joe (Adam Arkin) ei oikein sulata; hän on saanut tarpeekseen elinikäisestä alkoholismista kärsivän vanhuksen toilailuista. Myös Eve joutuu tarkistelemaan isä-suhdettaan, joka on aina ollut ristiriitainen: toisaalta Lou on ollut hellästi rakastava yksinhuoltajaisä ja toisaalta arvaamaton ja jopa väkivaltainen juoppo. Puheissaan mies on aina arvostanut menestyvän Georgian korkeimmalle, perhekeskeisemmän Even jäädessä varjoon. Even muistoina esitettyjen takaumien myötä hahmottuu vähittäin kuva perheestä, jossa kaikkien sisarten suhde isään ja perheensä jättäneeseen äitiin on muokannut heitä vahvasti - mutta täysin vastakkaisiin suuntiin.
Uranaisten kinkkisen aseman ohessa elokuva sivuaa mm. sisarkateutta, vanhempien sairautta ja kuoleman kohtaamista, isä-tytär-suhteen kompleksisuutta ja muita aivan kelpo aiheita, mutta kovin ponnettomasti ja sekavasti. Aika keskeisenä puutteena voi pitää sitä, että teoksesta puuttuu varsinainen juoni. Irrallisesta tilanteesta toiseen etenevä kohkaus, puhelinten kanssa sekoilu ja muistoihin vaipuilu tuntuvat kaikki ikään kuin johdatukselta varsinaisiin tapahtumiin - joita ei koskaan tule. Dramaturginen löysyys saa aikaan epämääräistä mössöä, johon koomikonkyvyiltään mainiot näyttelijät yrittävät rakentaa ryhtiä. Hetkittäin se onnistuukin.