Sodankyläläinen muistelee ennätyspakkasia: "Autojen renkaat menivät ihan kulmikkaiksi – niitä vaihdettiin -50 asteessa"

Suomessa hytistään nyt talven kylmimmissä lukemissa. Lapissa pakkasta on ollut monin paikoin lähemmäs 40 astetta ja samaa on luvassa tänäänkin, jollei kylmempää. Paukkupakkaset aiheuttavat myös ihan omat ongelmansa, tietää sodankylässä asuva Pekka Heikkinen.

Tänä vuonna ei ole vielä sattunut mitään erikoista, mutta Heikkinen muistaa monta tapausta, jossa varsinkin autot ovat kärsineet kovista pakkasista. Etenkin kylmyyden vaikutukset auton renkaiden paineisiin yllättävät monet.

– Vuonna 1999, kun oli ennätyspakkaset, monilla renkaat menivät ihan kulmikkaiksi, eivätkä ne siitä enää oiennetkaan. Siinähän ruvettiin sitten 50 asteen pakkasessa vaihtamaan renkaita.

Renkaita on ilmanpaineen ja pakkasten yhteisvaikutuksesta lähtenyt myös pois vanteiltaan, Heikkinen kertoo.

– Itse olen ajatellut, että 40 pakkasastetta on raja siihen, että jos ei ole pakko, pitääkö autolla edes lähteä, mies tuumii.

Lämmitys voi tehdä tenän

Autojen lisäksi myös ihmisten kodit hajoilevat kovassa kylmyydessä.

– Lämpöputkia on haljennut pakkasen takia ja kun ihmisillä ei enää ole esimerkiksi rivitaloissa niin paljon tulisijoja, niissä tulee näillä keleillä aika nopeasti kylmä.

Heikkisen mukaan pohjoisessa ihmiset ovat kuitenkin yleensä varautuneet koviin pakkasiin ja suurimmat hankaluudet koituvat yleensä etelästä tulleille.

– Muistan, että eräs Lokan koulun opettaja laittoi varalta nuotiopuut takakonttiin. Että jos ongelmia tulee, saa ainakin tulet tehtyä.

Oikea vaatetus pelastaa pahassa paikassa

Ongelmiksi muodostuvat paitsi auton akkujen toiminta, jäähdytysnesteen tila ja temppuilevat renkaat, myös matkalaisten pukeutuminen.

– Ihmiset ajattelevat, että nykyautot ja lämmityslaitteet pelaavat hyvin ja matkaan lähdetään lähes pikkutakissa, mutta kyllähän sitä mieluummin varautuu hyvin ja pistää näillä keleillä oikeat talvivaatteet. Ja jos joku onnettomuus sattuu, voi olla riskitekijä näillä etäisyyksillä alkaa apua odottamaan kylmissään.

Myös puhelinten akut ja kosketusnäytöt ovat hyvin kylmäalttiita ja avun soittaminen kovilla pakkasilla voi pakkasesta hyytyneellä älylaitteella osoittautua yllättävän vaikeaksi. Vara-akkuja kannattaakin pitää varmuuden vuoksi mukana.

Lue myös:

    Uusimmat