SM-liiga-tähti raivostui totaalisesti kyseenalaisesta tuomiosta – "Eihän tuota missään valtakunnassa voi hyväksyä"

HPK tekee 1-3 maalin rangaistuslaukauksesta 5:53
HPK-tähden rankkari näytti menevän pieleen – tuomaristo päätti kuitenkin hyväksyä maalin.

HPK haki 4–1-voiton Porin Ässistä SM-liigan lauantain kierroksella. Tunteet kuumenivat Porissa viime minuuteilla, kun tuomaristo päätyi hyväksymään HPK:n Michael Jolyn vähintään kyseenalaisen rangaistuslaukausmaalin vain 2,5 minuuttia ennen loppua.

Tuomaristo hyväksyi maalin tarkasteltuaan sitä videolta. Ässät-maalivahdille Niklas Rubinille tuomio oli liikaa.

Ruotsalainen tähtivahti protestoi maalia voimakkaasti heti tuoreeltaan ja sai käytösrangaistuksen räksytettyään tuomarille. Kun videotarkistuksen päätös tuli, Rubin ruimi mailansa säpäleiksi kaukalon reunaan. Myöskään päävalmentaja Karri Kivi ei hyväksynyt päätöstä, vaan paasasi tuomaristolle aiheesta hyvän tovin.

Rubinin, Kiven ja varmasti kaikkien porilaiskatsojien mielestä Jolyn rangaistuslaukaus olisi pitänyt tuomita epäonnistuneeksi, koska Rubin ehti päästä väliin kiekkoon.

Samaa mieltä oli C Moren selostaja Julius Sorjonen.

– Eihän tuota missään valtakunnassa voi hyväksyä, Sorjonen pauhasi ja pohdiskeli, osuiko Rubin kiekkoon vai ei.

Lopulta Sorjonen päätyi osumaan. Tuomaristo oli eri mieltä. 

Voit katsoa erikoisen tilanteen ja Rubinin raivostumisen pääkuvan videolta.

HPK siirtyi maalilla 3–1-johtoon, mikä käytännössä katkaisi Ässien kirin.

Lehdistötilaisuudessa esiintyi sovittelevampi päävalmentaja. Kivi sanoi, ettei ollut nähnyt tilannetta videolta.

– Ei tuonne mitään kuvaa saanut, että olisi pystynyt päättelemään. Varmaan kyse oli siitä, mistä Rubin vähän hermostui, eli jos se osui hänen mailaansa se kiekko, silloin käsittääkseni se on ohi, Kivi analysoi.

– En ole nähnyt, että osuiko se vai eikö se osunut.

HPK:lle voitto oli elintärkeä kamppailussa viimeisistä pudotuspelipaikoista. Joukkue on 67 pisteellä sarjassa sijalla 10. Lauantaina Ilveksen voittanut Jukurit seuraa perässä 62 pisteellä ja Kärpät tieltään kammennut KooKoo 59 pisteellä.

Lue myös:

    Uusimmat