(Dik Hayd Records / Roadrunner / Warner Music Finland)
(Dik Hayd Records / Roadrunner / Warner Music Finland)
Slash on ollut paljon esillä tänä vuonna. Erityisesti esillä on pitänyt Guns N’ Rosesin pääsy Rock’n’Roll Hall of Fameen. Näissä juhlallisuuksissa ei tietenkään nähty Axl Rosea (eikä kitaristi Izzy Stradlinia). Axlin sijaan lauluhommat hoiteli jo parin vuoden ajan Slashin kanssa yhteistyötä tehnyt Alter Bridgen vokalisti Myles Kennedy. Kaksi vuotta sitten ilmestynyt Slashin soololevy (lue arvostelu täältä) esitteli kitarasankarin yhdessä monen tunnetun laulajan kanssa. Mukana oli myös tuntemattomampi Kennedy, joka on sen jälkeen nostanut osakkeitaan hurjasti.
Myles Kennedy on varsin pätevä laulusolisti, vaikka herralla onkin tietyllä tavalla ärsyttävä ääni. Se ei kuitenkaan juurikaan haittaa, koska Slash on jälleen kumppaneineen onnistunut säveltämään erittäin hyvän rocklevyn. Välillä Slashin kitara soi kuin ennen vanhaan GN’R-levytyksillä, vanhoja kikkoja on kierrätetty vahvasti. Myös Kennedy joikaa välillä lähes Axlin tapaan, välillä puolestaan mieleen tulee Scott Weiland, hetkittäin äijä kuulostaa jopa 1990-luvulla pari hittiä tehtailleen The Callingin laulajalta. Enimmäkseen vokalistilla on kuitenkin erittäin omalaatuinen soundi ja tyyli, joka sopii tämän levyn musiikkiin erinomaisesti.
Jostain syystä Slash on päätynyt tällaiseen nimihirviöön, mutta mitäs väliä kun kaikki kuitenkin puhuvat vain Slashista. Vaikka Apocalyptic Love ei varmaankaan nouse rockhistorian klassikkojen joukkoon, on se silti hyvä levy ja kelvollinen tuotos alkuperäisen GN’R-viisikon jäsenistön arvostetuimmalta ja ehkä jopa menestyksekkäimmältä jäseneltä. Kokonaisuutena tämä lyö jopa Velvet Revolverin debyytin.
Ken tahtoo voi esittää mielessään kysymyksen, että mitä olisikaan Velvet Revolverista tullut, jos Slash ja Kennedy olisivat säveltäneet suurimman osan kappaleista, Duff McKagan olisi ollut mukana tiimissä eikä olisi tarvinnut miettiä Weilandin huumesekoiluja. Tokihan Weiland oli nimekkäämpi vaihtoehto Stone Temple Pilots –taustansa takia (ja ihan hyvä sanoittaja), mutta silti tämä tuntemattomampi solistivaihtoehto olisi varmasti pidemmän päälle toiminut paremmin. Olisiko se kuitenkaan riittänyt poistamaan kartalta kakkoslevy Libertadia, jota ei voi laittaa pelkästään Weilandin piikkiin.
Singlelohkaisuksi valittu You’re a Lie on saanut läjäpäin radiosoittoa, mutta kappale on yksi levyn tylsimmistä tekeleistä. Sitä ennen kuultava Paradise City –pastissi Standing in the Sun on sen sijaan levyn parhaimmistoa.
MTV3 – Toni van der San