Mainos

Skoda mukaan sähköautokilpaan viiden mallin voimin – ensimmäisenä vuorossa Superb

Skoda lähtee sähköautokilpaan myöhemmin kuin moni muu, mutta sen kansanautomaisuus voi nostaa hinnallaan kilpailevan valmistajan merkittäväksi tekijäksi nopeastikin.

Skoda on ilmoittanut tuovansa Superb-mallistaan hybridiversion markkinoille vuonna 2019, kertoo Automotive News Europe. Hybridi-Superb pohjautuu sisarmalli Passatin GTE-versioon, jossa nelisylinterisen bensaturbon kaverina on sähkömoottori.

Superbin lisäksi myös lukuisia muita Skodan malleja odottaa hybridikäsittely. Valmistaja tähtää myös täyssähköisen auton tuomiseen markkinoille pian ensimmäisten hybridimalliensa jälkeen. Skodan tavoitteena on, että vuonna 2025 sen mallistossa olisi viisi sähkömoottorilla varustettua mallia.

Valmistajan hybridi- ja täyssähkömalleja on pidätellyt teknologian korkea hinta. Vaikka Skoda hyötyykin emoyhtiö Volkswagenin kehitystyöstä, on sähköauto siitä huolimatta vielä huomattavasti kalliimpi kuin vastaava polttomoottoriauto.

Skoda on totutusti kilpaillut hinnallaan, mutta senkin on ryhdyttävä toimenpiteisiin kiristyvien päästömääräysten vuoksi. Skoda pitää sähköistettyjä autoja edellytyksenä myös merkin menestymiselle sen tärkeällä markkina-alueella Kiinassa.

***

1:26

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.