Sisusta kotisi rakkaudella – viihdyt taatusti paremmin
Ympäröi itsesi onnellisilla muistoilla, inspiroivilla sanoilla ja tärkeillä piirustuksilla. Tällainen koti tuo päivääsi iloa silloinkin, kun olet allapäin.
Näyttääkö kotisi huonekaluliikkeen katalogilta? Voit tuoda pienin sisustuksellisin kikoin persoonaasi ja historiaasi esille.
Nosta tärkeät paikat framille
Etsi kotiisi tauluja, karttoja, kuvia tai symboleita niistä paikoista, jotka ovat sinulle tärkeitä. Sellaisia voivat olla vaikkapa kotikaupunkisi tai lomakohde, jonne matkustitte ensimmäisen kerran koko perheen kanssa. Kun näet taulun tai esineen, mielesi täyttyy heti onnellisista muistoista, jotka paikkaan liittyvät. Tämän takia sinun kannattaa myös hankkiutua eroon sellaisista esineistä, joihin liittyy huonoja muistoja.
Iske karttaan nuppineuloja
Tämä on hauska ja helppo keino pysyä kartalla siitä, missä olet käynyt. Jos sinulla on iso perhe, jokainen voi valita oman nuppineulavärin ja täten näette, missä kukin on käynyt myös omilla matkoillaan. Kartta näyttää sitä paremmalta, mitä enemmän neuloja siinä on, joten se myös innostaa matkustamaan aina uudestaan.
Sanoja, sanoja
Sanoilla sisustaminen on ollut jo pitkään trendikästä. Trendiä on helppo ymmärtää, sillä kehystetty lempilausahduksesi inspiroi sinua aina, kun näet sen. Sanataulu on myös helppo toteuttaa itse. Tulosta vain lempilausahduksesi tai -sanasi kauniilla kirjasimella ja kehystä se mieluisasti. Pienikin taulu antaa hauskaa potkua sisustukseen.
Laita tavarat kehyksiin
Jos sinulla on tapana keräillä esimerkiksi korkkeja, avaimia tai elokuvalippuja, mikset ottaisi kokoelmaasi laatikosta esille? Arkiset esineet saavat aivan uutta tuntua, kun kehystät ne ja asetat esille. Tarvitset tarkoitukseen erikoisesti suunnitellun kehysmallin, johon jää tilaa keskelle, niin että esine mahtuu sinne hyvin.
Pelkkää lomaa
Lomalla luodaan usein hauskoja muistoja, jotka saattavat hautautua muistin perukoille, jos ei niitä ajattele usein. Digitaalisilla kameroilla otetaan enemmän lomakuvia kuin koskaan, mutta kuvat saattavat jäädä tietokoneen kovalevylle. Mitä jos teetättäisitkin kuvista mieluisimmat ja ripustaisit ne esille? Voit käyttää taustana esimerkiksi muistilapuille tarkoitettua korkkitaulua ja kiinnittää kuvat naruun, jonka ripustat tauluun hyödyntäen nuppineuloja.
Piirustuksista taiteeksi
Jos lapsesi ovat innokkaita piirtäjiä, miksi piilottaisit heidän teoksensa laatikon pohjalle? Valitse omasta mielestäsi parhaat teokset tai anna lasten päättää, mitkä piirustukset pääsevät taidenäyttelyyn ja kehystä valitut teokset. Sitten vain seinälle komeilemaan!
Tee muistoseinä
Löytyykö aarrearkustasi kirjeitä lastesi kesäleiriltä? Tai puhe, jonka isäsi piti teille häissänne? Hyödynnä myös vanhat postikortit ja hauskat kuvat ja tee koko sekamelskasta tunteita herättävä muistoseinä.
Lähde: Houzz
Lue myös:
(MTV LIFESTYLE)
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää