Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä paljastuneiden talousepäselvyyksien taustalla on MTV:n uutisten saamien tietojen mukaan sairaanhoitopiirin johtajan Pentti Silvolan toistuva esteellinen toiminta kuntayhtymän tietohallintohankkeissa.
Tämä juttu on julkaistu alun perin huhtikuussa 2008. Juttua päivitettiin 11.2.2025 tuomiolla, joka annettiin lokakuussa 2023.
Sisäpiirilähteiden mukaan viime viikolla virastaan hyllytetty Silvola on kerta toisensa jälkeen ohjannut töitä poikansa hallinnoimiin kolmeen yritykseen.
Silvola on reilut kymmenen vuotta kestäneen sairaalauransa aikana omaksunut johtamiskulttuurin, jossa oma etu näyttää toistuvasti ajavan yhteisön edun edelle.
Kuntayhtymässä 2000-luvulla tehdyt tietohallintohankkeet: selvitykset, pilotoinnit ja ohjelmistojen valmistus ovat kerta toisensa jälkeen ohjautuneet johtajan pojan hallinnoimiin ja osittain omistamiin yrityksiin. Osa hankkeista on kilpailutettu, osa ei.
Pentti Silvolan poika on vastuullisessa asemassa kolmessa tietojärjestelmiä, ohjelmistoja ja logistiikkapalveluja toimittavassa yrityksessä: Mawell Oy:ssä, Nexamed Oy:ssä sekä Vistep Oy:ssä. Sairaanhoitopiirin omistama kehitysyhtiö Medieco on vuosien saatossa tehnyt tiivistä yhteistyötä kaikkien kolmen yrityksen kanssa
Johtajan esteellisyys on ollut henkilöstön tiedossa. Silvolan toiminnasta ovat valittaneet sekä sairaalan oma atk-yksikkö että kilpailijat.
