Siperiassa on tammi-helmikuussa kärvistelty ennätyspakkaslukemissa. Viime viikonloppuna Moskovassa ainakin yksi ihminen sai surmansa ja useita loukkaantui, kun kaupungissa satoi ennätysmäärä lunta. Suomessa mitattiin viikonloppuna tämän talven pakkasennätykset, mutta paljon rummutettu Siperian kylmyys ei tämänhetkisten tietojen mukaan yletä täyttä piiskaansa Suomeen saakka.
Pohjoisessa mitattiin viikonloppuna hyytäviä pakkaslukemia. Elohopea laski alle 30 asteen Rovaniemelläkin. Kuluvan talven pakkasennätys mitattiin eilen Utsjoella, missä pakkasta oli 36,9 astetta.
– Vielä tänään, varsinkin Lapin osalta, on luvassa kireitä pakkasia, Forecan päivystävä meteorologi Riikka Lahtinen kertoo.
Katso myös:
Lukijoilta komeita pakkaskuvia – tuulet purevoittavat ensi viikolle jatkuvaa pakkassäätä
Moskovaa piiskannut lumipyry ajautui kaupunkiin Lahtisen mukaan itäisestä Euroopasta. Esimerkiksi Bulgariassa lumi on aiheuttanut Svilengradin kaupungissa kaaosta viime viikkoina.
– Itäisessä Euroopassa on tullut suuria sademääriä viikonloppuna. Niitä on sitten ajautunut Moskovaan. Eivät näyttäisi tulevan Suomeen kuitenkaan, Lahtinen kuvaa vallitsevaa säätilannetta.
Tänään lumentulo taukoaa, mutta huomenna tiistaina lumisade jälleen yltyy. Sade on kestoltaan pitkäjaksoista.

