Mainos

Sinäkin teet tämän virheen – ihminen näkee ympäristössään vain sen, minkä haluaa

Kun olemme suuren päätöksen edessä, kysymme apua äidiltä, ystävältä tai netin keskustelupalstan tuntemattomalta henkilöltä. Miksi? Päätöksiä tehdessämme emme ole objektiivisia, vaan keskitymme asioihin, jotka tukevat omia uskomuksiamme.

Joku kirkuu. Ääni on pistävä. Ehkä hänellä on hätä.

Se, teetkö mitään, riippuu siitä, oletko yksin. Jos olet, autat.  Jos et ole, kirkuja on jonkun muun ongelma.

– Jos joku kirkaisee, voi olla, ettei kukaan soita apua tai tutki asiaa, koska "joku muu tekee sen kuitenkin". Jos olet yksin ja näet jonkun hukkumassa, tunnet, että velvollisuutesi on auttaa, koska paikalla ei ole ketään muuta, Mona Riabacke kuvaa.

Ari ja Mona Riabacke kirjoittivat kirjan Päätöspyramidi – uskalla ajatella toisin -nimisen kirjan päätöksenteosta. Pyramidin alimmalla ja tärkeimmällä tasolla on ihminen – päätöksentekijä. Ilman vakaata pohjaa koko rakennelma horjuu.

Yritykset kuitenkin investoivat 90 prosenttia resursseistaan tekniikkaan, vaikka päätöksistä 90 prosenttia tekee ihminen. Päätöksentekijän aliarvostus näkyy myös kirjanpidossa: teknisiin ratkaisuihin tehdyt investoinnit viedään kirjanpitoon investointeina, mutta ihmispääomaan investoiminen näkyy kirjanpidossa kuluina.

Seuraavaksi kerromme, mitä tekemistä kirkuvilla naisilla ja päätöksillä on keskenään.

Outoina aikoina palkataan outoja ihmisiä

– Meidän tulee ottaa enemmän vastuuta, kun teemme päätöksiä. Kyseessä on oma elämämme tai bisneksemme, Mona sanoo.

Ryhmät tekevät yleensä riskialttiimpia päätöksiä.

– Ryhmät ovat yleensä innokkaampia ottamaan riskejä, koska vastuu on ryhmällä, ei yksilöllä, hän selittää.

Kannattaa siis varmistua siitä, että ryhmä tekee hyviä päätöksiä. Erikoista kyllä samanhenkisten tyyppien muodostama hyväveliryhmä ei ole paras mahdollinen toimija.

– Kun firma palkkaa ihmisiä, yleensä haastateltavasta ja työnantajasta löytyy ainakin yksi yhteinen piirre. Se tekee työnantajan olon hyväksi. Jotta ryhmä suoriutuisi hyvin työympäristössä, ei ole paras idea palkata vain samanlaisia ihmisiä. Ihmisellä on vahva taipumus nähdä, mitä hän haluaa: 10–20 prosenttia näkemästämme pääsee aivoihin asti, Mona kuvaa.

Ongelmalle on nimikin: confirmation bias, suomeksi vahvistusvinouma.

– Aivomme ovat taitavia assosioimaan ja yhdistelemään näkemäämme asioihin, jotka tunnemme tai jossa olemme aiemmin olleet osallisena. Meillä on vahva taipumus nähdä, mitä haluamme nähdä ja siten vahvistaa asioita, jotka jo tiedämme. Se on virhe, jonka jokainen meistä tekee.

Ari suosittelee firmoja palkkaamaan erikoisia persoonia.

– Outoina aikoina kannattaa palkata outoja ihmisiä. Monet meistä tekevät sitä, mitä muutkin tekevät. Haluamme olla osa ryhmää ja yhteiskuntaa. Se pitää meidät kaikki samalla polulla. Suurin osa elää elämää, jota uskovat muiden odottavan heiltä.

Kun tietoa on valtavasti, kaikkeen ei voi tarttua. Keskitymme siis jopa tietämättämme asioihin, jotka tukevat omia näkemyksiämme ja uskomuksiamme.

– Jos kaikki ryhmässä ovat samanlaisia, kaikki näkevät samat asiat. Tämä on yksi suurimpia haasteita päätöksenteossa. Jos olemme samanlaisia, näemme samat asiat ja päätöksen tekeminen ei ole objektiivista, vaan näkökulmien vääristämää, Mona sanoo.

En halua vastuuta

Kun olemme suuren päätöksen edessä, kysymme apua äidiltä, ystävältä tai netin keskustelupalstan tuntemattomalta henkilöltä. Miksi ihmeessä? Eihän kyseessä ole kaverin tai nettituttavan elämä.

– Emme halua ottaa vastuuta (päätöksestä), jos jokin menee mönkään. Se on pelottavaa. Kysymme apua myös siksi, että olomme tuntuu varmemmalta, jos toinen kehuu päätöstä hyväksi, Mona kuvaa.

Kun lupa päätöksiin on haettu ulkopuolelta, ulkopuolisia voi myös syyttää huonoista seurauksista. Avun pyytämisestä voi kuitenkin olla myös hyötyä.

– Olemme tunteidemme vietävissä ja ne voivat sumentaa järjellisen, objektiivisen ajattelun. Joku muu, jolla ei ole tunnesidettä päätökseen, voi lähestyä asiaa järjellisemmin. Joku muu voi nähdä asian (eri tavalla).

Aina päätöksiä ei voi tehdä järjellä. Jos valikoimme kumppania, mukana täytyy olla myös tunnetta.

– Kysymyksen "miksi" kysyminen on hyvä työkalu. Tunteemme kertovat, mitä valita ja päättää, mutta ne eivät kerro, miksi. Jos tiedät, miksi, käytät aivojesi järjellisempää osaa, Mona kuvailee.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.