Kun olemme suuren päätöksen edessä, kysymme apua äidiltä, ystävältä tai netin keskustelupalstan tuntemattomalta henkilöltä. Miksi? Päätöksiä tehdessämme emme ole objektiivisia, vaan keskitymme asioihin, jotka tukevat omia uskomuksiamme.
Joku kirkuu. Ääni on pistävä. Ehkä hänellä on hätä.
Se, teetkö mitään, riippuu siitä, oletko yksin. Jos olet, autat. Jos et ole, kirkuja on jonkun muun ongelma.
– Jos joku kirkaisee, voi olla, ettei kukaan soita apua tai tutki asiaa, koska "joku muu tekee sen kuitenkin". Jos olet yksin ja näet jonkun hukkumassa, tunnet, että velvollisuutesi on auttaa, koska paikalla ei ole ketään muuta, Mona Riabacke kuvaa.
Ari ja Mona Riabacke kirjoittivat kirjan Päätöspyramidi – uskalla ajatella toisin -nimisen kirjan päätöksenteosta. Pyramidin alimmalla ja tärkeimmällä tasolla on ihminen – päätöksentekijä. Ilman vakaata pohjaa koko rakennelma horjuu.
Yritykset kuitenkin investoivat 90 prosenttia resursseistaan tekniikkaan, vaikka päätöksistä 90 prosenttia tekee ihminen. Päätöksentekijän aliarvostus näkyy myös kirjanpidossa: teknisiin ratkaisuihin tehdyt investoinnit viedään kirjanpitoon investointeina, mutta ihmispääomaan investoiminen näkyy kirjanpidossa kuluina.
Seuraavaksi kerromme, mitä tekemistä kirkuvilla naisilla ja päätöksillä on keskenään.
