Silja Europan kapteeni Esa Mäkelä määrättiin Estonian onnettomuusyönä pelastusoperaation johtajaksi. Myrskyn takia hänen pahasti keikkuvaan laivaansa saatiin tuoduksi vain yksi pelastunut.
Mäkelä uskoo että Estonian uppoamisen todelliset syyt eivät selviä koskaan, ellei hylkyä nosteta.
"Todella pahalta näyttää nyt tässä kyllä." Nämä olivat autolautta Estonian dramaattisen hätäkutsun viimeiset sanat. Ne lähetettiin laivalta 28. syyskuuta 1994 kello 01.29 Suomen aikaa. M/S Estonia oli muutamaa vuotta aiemmin vapautuneen Viron merenkulun ylpeys.
Radioyhteyden katkeamisen jälkeen alus kallistui hetkessä kyljelleen ja katosi pinnan alle.
– Me puhuimme viimeisinä Estoniaan. Tajusimme heti, että siellä on pahoja ongelmia. Laiva upposikin todella nopeasti, Silja Europan silloinen kapteeni Esa Mäkelä muistelee.
4:20
”Sitä ei tahtonut millään uskoa”
Nyt Mäkelä viettää eläkepäiviä Dragsfjärdissä Kemiönsaaressa. Estonia-yönä hänet määrättiin johtamaan pelastusoperaatiota.
– Ei sitä tahtonut millään uskoa. Ajattelimme, että hätäkutsuun oli pakko olla jokin muu selitys mutta että pitihän se mennä katsomaan. Vasta sitten oli pakko uskoa, kun Mariella (Viking Linen autolautta) tuli paikalle ja näki, että laiva oli kadonnut ja meressä oli roinaa ja pelastuslauttoja ja muuta.
Silja Europa tuli melko nopeasti onnettomuuspaikalle, mutta Mäkelä hidasti onnettomuuspaikkaa lähestyessään laivansa nopeutta, koska arveli Estonian lojuvan pinnalla köli ylöspäin.
– Kaiken järjen mukaan niin olisi pitänyt olla. Sen olisi pitänyt jäädä kellumaan ylösalaisin, jolloin se olisi ollut vaarallinen meille. Minulla oli laivassa yli 2 000 matkustajaa itsellä.