Shakira myy hulppean lukaalinsa alennuksella – hinta silti päätähuimaava
Yhdysvaltojen The Voice -ohjelman tuomarinakin nähty Shakira on valmis myymään kotinsa alennettuun hintaan.
Kolumbialaislaulaja Shakira yrittää epätoivoisesti saada Miamissa sijaitsevaa kartanoaan myydyksi ja tarjoaakin sitä nyt kahden miljoonan dollarin alennuksella.
Latinokaunotar osti hulppean talonsa syyskuussa 2001 maksaen siitä silloin reilut kaksi miljoonaa euroa. Zillow-sivuston mukaan talo oli jonkun aikaa myynnissä jo vuonna 2011, mutta maaliskuuhun 2012 mennessä talo oli otettu pois myyntimarkkinoilta. Myyntihinta ei ollut tiedossa, mutta heinäkuussa 2013 Shakira laittoi lukaalinsa myyntiin huimalla 10,9 miljoonalla eurolla.
Forbesin mukaan hinnankohotus oli perusteltu, sillä taloa on remontoitu urakalla ja Shakira on muun muassa rakentanut kolme makuuhuonetta lisää kolmen jo olemassa olleen lisäksi. Lisäksi laulaja lisäsi taloon huikeat neljä kylpyhuonetta. Alkuperäisten 619 neliömetrin tilalle tulikin 776 neliömetriä.
Nyt ökytalossa on siis yhteensä kuusi makuuhuonetta ja kahdeksan kylpyhuonetta sekä yksi erillinen wc. Lisäksi talosta löytyy muun muassa kuntosali. Pihalta löytyy tilavat istuskelualueet ja uima-allas sekä oma laituri.
Talon hinta on kuitenkin tippunut. Ostajien puuttuessa Shakira joutui pudottamaan hintaa ja pyytää kodistaan nyt 9,45 miljoonaa euroa.
Haaveissa luksustalo?Tutustu yli puolen miljoonan euron arvoisiin kohteisiin Jokakodin sivuilla!
LUE MYÖS MUUT UUSIMMAT JUTUT:
(MTV LIFESTYLE)
Lähde: Realty Today
Uusimmat
-
11:16
Uutta tietoa Huittisten vauvasieppauksesta – nuorta porilaisnaista epäillään teosta
-
11:10
"Teen töitä, vaikka perse irtois" – Sointu Borg kiittelee TTK-äänestäjiään
-
10:58
Suomalainen mansikka noteerattiin nyt EU-tasolla
-
10:55
Elon Musk pilkkasi Zelenskyiä: "Kulunut viisi minuuttia siitä, kun viimeksi pyysit avustusta"
-
10:50
Myrsky lähestyy Suomea, tämä tilanteesta tiedetään – tuore sääennuste povaa yöpakkasia myös etelään
-
10:49
Niinistö matkustaa Portugaliin tällä viikolla
-
10:44
Hurja nokkakolari tallentui videolle Ukrainassa – kuolonuhreilta vältyttiin
-
10:23
Teemu Suninen esitti anteeksipyynnön – tallipomo löi pöytään vaatimuksen
-
10:15
Saaristossa liikkeellä runsaasti viranomaiskalustoa ja alueita saatetaan eristää – melua on turha säikähtää
-
10:06
Nämä kappaleet kuullaan seuraavassa Tanssii Tähtien Kanssa -jaksossa
-
09:44
Medvedev uhoaa Venäjän mahdollisuudella iskeä Saksan maaperälle – MTV seuraa sotaa
-
09:34
Parasta leipää ikinä – kolme kovaa ohjetta: "Tässä menee viisi minuuttia"
-
09:27
Huima temppu MM-kisoissa – supertähti hyppäsi nimensä lajin historiaan
-
09:26
Elina Valtonen on Kiovassa – EU:n ulkoministereillä historiallinen kokous EU:n ulkopuolella
-
09:09
Tukholman seudulla kaksi räjähdystä varhain aamulla – toisessa kohteena nuori uusnatsi, jota epäillään viime viikon murhasta
-
09:05
Taylor Swift villitsee – huippupelaaja-suhdehuhuilla jo järisyttävä vaikutus
-
09:00
Elina Gustafsson ja Ansku Bergström: Kihlat!
-
08:48
Koneen toimitusjohtaja vaihtuu
-
08:42
Vankiloissa ennätysmäärä lapsivankeja, myös nuorten ehdollisten tuomioiden määrä kasvoi viidenneksellä
-
08:38
Tutkimus havaitsi, miten isät voivat vaikuttaa lastensa koulumenestykseen
-
Lataa lisää