Seurojen ahdinkoon apua: Palloliitto käynnisti miljoonan avustuspaketin jaon

Suomen Palloliitto auttaa koronaviruksen takia talousvaikeuksia kohdanneita jäsenseurojaan kaikkiaan miljoonan euron ylimääräisellä avustuksella. Seurat voivat hakea avustusta päätoimisten työntekijöidensä palkanmaksuun.

Palloliiton hallitus teki päätöksen avustuspaketista maanantaina. Liiton selvityksen mukaan 152 jalkapalloseuralla on vuodenvaihteen tilanteen mukaan yhteensä 661 päätoimista työntekijää. Yhtä päätoimista työntekijää kohti avustus on 1500 euroa. Päätoimiseksi katsotaan kaikki vähintään 35 tuntia viikossa seuroissa työskentelevät henkilöt.

Koronaviruspandemian perumien harjoitus- ja ottelutapahtumien takia monia seurojen työntekijöitä uhkaa lomautus tai irtisanominen. Avustuksella pyritään ehkäisemään irtisanomisia ja minimoimaan lomautustarvetta.

Avustusten hakuaika on käynnistynyt perjantaina ja jatkuu 30. huhtikuuta saakka Palloliiton verkkosivuilla.

Lue myös:

    Uusimmat