Seppo Räty keräsi 25 000 euroa suomalaisille aikuisurheilijoille – ”Kunnia-asia edustaa Suomea”

Suomi kohtaa ensi viikonloppuna Tallinnassa heittomaaottelussa Viron. Suomesta kisoihin valittiin 50 urheilijaa, joiden ikähaitari on 35 vuodesta yli 80-vuotiaisiin. Tapahtumaa varten maaottelun promoottori Seppo Räty teki huikean tempauksen.

Kolminkertainen keihäänheiton olympiamitalisti Räty keräsi kasaan 25 000 euroa sponsorirahaa, jotta urheilijoiden ei tarvitse maksaa matkoja ja majoituksia itse.

– Yrityksissä oltiin yllättävän halukkaita tukemaan aikuisten urheilua. Tämä nähtiin sijoituksena kansanterveyteen, Räty myhäilee.

– Lähdin siitä, että aikuisurheilijoille on kunnia-asia edustaa Suomea, eikä siihen kuulu silloin se, että he maksaisivat kisamatkansa tai majoituksen itse. Meidän kisabussi kiertää ympäri Suomea hakemassa kilpailijoita laivasatamaan, Räty kertoo.

Suomen joukkueessa on mukana muun muassa lauantaina keihäänheiton karsinnoissa uuden M80-sarjan maailmanennätyksen (45,23) heittänyt Jouni Tenhu. Räty kuvaileekin Suomen joukkuetta ”äärettömän kovatasoiseksi”.

Viro-maaottelu järjestetään nyt ensimmäisen kerran. Ensi vuonna Suomessa järjestettävään tapahtumaan on tarkoitus saada mukaan Ruotsi.

Lue myös:

    Uusimmat