Selin vaatii vuokratyöntekijöille parempaa turvaa

Palvelualojen ammattiliitto PAM ry:n puheenjohtaja Ann Selin vaatii, että vuokratyöntekijöille ilmoitetaan hyvissä ajoin, jos heidän työsuhteensa toimeksiantajayrityksessä on päättymässä.

Selin puhui Porissa SuomiAreenalla PAMin ja JHL:n Työelämä silppuuntuu – mitä tekee ay-liike? -keskustelutilaisuudessa.

- Jonkinlainen irtisanomisaikaan verrattavissa oleva ennakkovaroitus on tarpeellinen. Niin töiden päättyminen ei tulisi aivan täytenä yllätyksenä, Selin sanoi.

Selinin mukaan varoitus tulisi antaa esimerkiksi kaksi viikkoa ennen työsuhteen päättymistä. Kyseiseltä ajalta maksettaisiin palkkaa. Näin vuokratyöntekijöiden elämään saataisiin edes jonkinlaista turvallisuutta.

- Tällä hetkellä vuokratyö mahdollistaa työnantajille irtisanomiseen liittyvien velvotteiden välttämisen. Se porsaanreikä on tukittava.

Lisäksi Selin nosti esiin vuokratyöntekijöiden oikeuden lisätyötunteihin. Yleensä työnantaja on velvoitettu tarjoamaan osa-aikaisille työntekijälle lisätunteja ennen kuin uusien työntekijöiden palkkaus on mahdollista. Vuokratyöntekijöihin eivät päde samat säännöt.

Puheenjohtajan mielestä silppu- ja pätkätöiden lisääntyminen kasvattaa sellaisten työntekijöiden määrää, jotka eivät tule toimeen työllään.

- Onko meillä varaa tällaisiin silpputyöntekijöiden määrään? Kun esimerkiksi asuntojen vuokrat ovat liian korkeat, joutuvat silpputyöntekijät turvautumaan yhteiskunnan tukiin, Selin sanoi.

Lue myös:

    Uusimmat