Seksikkäin mies, uhkarohkein yrittäjä – mitä seuraavaksi, Riku Rantala?

Riku Rantala palkittiin Suomen uhkarohkeimpana yrittäjänä 3:46

Riku Rantala sai jälleen uuden tittelin ansioluetteloonsa.

Riku Rantala, Tuomas Milonoff ja Elise Pietarila eli koko Madventures-kolmikko palkittiin Suomen uhkarohkeimpina yrittäjinä Porissa järjestettävässä SuomiAreena-tapahtumassa.

Muun muassa Madventures- ja Docventures-ohjelmista tuttu toimittaja Rantala on valittu menneinä vuosina niin Suomen seksikkäimmäksi mieheksi kuin vuoden 2014 mediapersoonaksi.

Melkoisia tunnustuksia. Mikä on seuraava titteli, mitä Riku Rantala tavoittelee?

– Nuo mainitsemasi tittelit kertovat ehkä myös Suomen kansan huumorintajusta, Rantala sanoo nauraen.

– Seuraavaksi sitten odotellaan Tieto-Finlandiaa ja levytetään, jotta voi tavoitella Emma-palkintoa.

Rantala kertoo videohaastattelussa myös muista tulevista projekteistaan, joissa yksi todella liittyy musiikkiin ja jossa on mukana myös räppäri Paleface.

Hän kertoo myös, nähdäänkö miestä tulevaisuudessa mahdollisesti vakavissa draamaelokuvarooleissa sekä käy lyhyesti läpi surullisissa merkeissä käynnistynyttä vuotta 2016 tähän asti.

Katso Riku Rantalan videohaastattelu otsikon alla!

Lue myös:

    SuomiAreena-videot

    Uusimmat