Seksielämä saattaa väljähtyä pitkässä suhteessa, mutta miksi? Seksiasiantuntija Nadia Bokodyn mukaan kyse ei ole yllättäen tapahtuvasta naisen libidon heikkenemisestä niin kuin usein luullaan.
– Poikaystäväni ja mina lakkasimme harrastamasta seksiä, tunnustaa seksiasiantuntijaksi tituulerattu Nadia Bokody tuoreimmassa kolumnissaan australialaisella News.com.au-sivustolla.
Nadia kertoo, että eräänä iltana sen sijaan, että hän olisi laittanut päänsä tuttuun tapaan kumppaninsa rinnalle, hän kierähtikin pois päin ja tunsi välinpitämättömyyttä.
– Seksistä kirjoittaminen ei tarkoita, ettenkö kokisi seksuaalista apatiaa. Jos jotain, se saa minut synkän tietoiseksi sen vääjämättömyydestä, Nadia tunnustaa.
Australialainen Nadia on tullut tunnetuksi rohkeista seksiä käsittelevistä kirjoituksistaan ja ulostuloistaan. Nadia on esimerkiksi jyrähtänyt avioliiton olevan luonnotonta, kertonut kannustavansa poikaystäväänsä katsomaan pornoa sekä kokeillut rohkeasti "nakurintsikkatrendiä". Nainen on myös selittänyt, miksi ja Nadia on avautunut myös siitä, miksei ja siitä, miksei nainen välttämättä . Nadia on kertonut myös oman arvionsa siitä, .
